Toimintakertomus 2014: Vuosi sanoin ja numeroin

Leo Stranius 2014Kiitos kaikille blogin lukijoille ja kanssakulkijoille vuodesta 2014! On ollut ilo toimia kansanne!

Vuoteen 2014 on mahtunut paljon erilaisia aktiviteettejä. Vuosi 2014 on koostunut pääasiassa töistä Luonto-Liiton toiminnanjohtajana, luottamustehtävistä Helsingin kaupunginvaltuutettuna sekä valmistautumisesta kevään 2015 eduskuntavaaleihin. Tärkeimpänä on ollut kuitenkin arki kotona puolison ja kahden pienen lapsen kanssa.

Keväällä henkilökohtaisessa elämässä tapahtui merkittävä muutos. Perheeseen tuli uusi vauva. Kirjoitin tuoreeltaan kuusi havaintoa isyysvapaasta. Nyt kahdeksan kuukauden kokemuksella täytyy myöntää, että arki kahden lapsen kanssa on paljon vaativampaa ja intensiivisempää kuin osasin etukäteen yhden lapsen kokemuksella kuvitella.

Ilman rakasta puolisoani hommista ei olisi tullut mitään. Kiitos Annukka!

Keväällä eduskunta hyväksyi entistä paremman ympäristönsuojelulain ja maan hallitus teki esityksen ilmastolaista. Syksyllä ympäristörintamalla otettiin takapakkia kun eduskunta hyväksyi Fennovoiman ydinvoimahankkeen, soidensuojeluohjelma viivästyi ja Liman ilmastokokouksen tulokset jäivät vaatimattomiksi. Syksyn poliittinen voitto oli kun eduskunta hyväksyi kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista.

Vuoden alussa olin osakkaana perustamassa ympäristöalan konsulttiyritys Tyrskyä. Lisäksi ideoimamme hankeidea Sustainability Tracker -kestävän elämän mobiilisovellus pääsi Helsinki Challenge -kilpailussa jatkoon yhdessä 19 muun idean kanssa. Tämän lisäksi olen haaveillut sovelluksesta, joka tukisi ihmisiä oman yhteiskunnallisen vaikuttavuuden parantamisessa.

STT-haastattelu Leo StraniusVuonna 2014 olen toiminut kolumnistina Kirkko & Kaupunki -lehdessä. Lisäksi olen pitkin vuotta kommentoinut ajankohtaisia liikuntapoliittisia kysymyksiä osana Valon ReiliPeili-raatia. Vuoden lopussa STT teki minusta ”Viikon henkilö” –haastattelun (ks. oheinen kuva), joka julkaistiin monissa paikallislehdissä ympäri Suomea.

Ohessa vuosi 2014 lukuina (sulkeissa vuosi 2013, jolloin olin hoitovapaalla):

– 56 (78) haastattelua (televisio, radio, lehdet, verkko)
– 55 (47) puhetilaisuutta tai luentoa
– 20 (10) kirjallista lausuntoa tai aloitetta
– 43 (27) kolumnia tai artikkelia lehtiin tai verkkosivuille
– 39 (7) tiedotetta
– 224 (194) blogitekstiä (www.leostranius.fi)
– 536 (248) kokousta
– 37 (11) seminaaria
– 2 (7) tempausta tai mielenosoitusta (järjestäjänä)
– 40 (33) kotimaan tai ulkomaan matkaa

Liikunnalliset tavoitteet täyttyivät vuoden osalta hyvin. Juoksun ja pyöräilyn osalta kilometritavoitteet jopa ylittyivät, muun kuntoilun (spinning, uinti ja lihaskunto) tavoitteet täyttyivät niukasti. Vuoden liikunnallisia kohokohtia olivat kesällä saman viikon aikana vuorokauden tauoilla suoritettu puolitriatlon ja neljäsosatriatlon, syksyllä hankittu uusi cyclocross-pyörä sekä uudenvuoden aattona uitu 1000 metrin vapaauinti.

Ohessa vuoden 2014 kuntoilu lukuina (suluissa vuosi 2013):

– 1287 km (648 km) juoksua
– 6051 km (5696 km) pyöräilyä
– 248 (126) kertaa muuta kuntoilua/liikuntaa (mm. spinning, uinti, lihaskuntotreeni, venyttely)

Vuoden 2014 aikana tein yhteensä 1676 (152) tuntia palkkatöitä Luonto-Liitossa, 339,5 (830) tuntia yhteiskunnallista vapaaehtoistyötä sekä 326,5 (499) tuntia kunnallispolitiikkaa ja 49 tuntia eduskuntavaalikampanjointia. Lisäksi arkeeni kuului 448,5 (442) tuntia kuntoilua/liikuntaa.

Käytännössä siis keskimäärin noin 32,5 tuntia töitä, noin 6 tuntia yhteiskunnallista vapaaehtoistyötä, noin 6,5 tuntia kunnallispolitiikkaa, noin 1 tunti eduskuntavaalikampanjointia ja noin 9,5 tuntia liikuntaa viikoittain. Loppuaika vuorokauden ja viikon tunneista olikin sitten varattu perheelle, kotitöille, syömiselle ja nukkumiselle.

Blogitekstejäni luettiin vuoden 2014 aikana 190 294 kertaa, keskimäärin siis noin 15 858 kertaa kuukaudessa tai noin 521 kertaa vuoden jokaisena päivänä. Vuonna 2014 blogissa meni myös miljoonan lukukerran raja rikki.

Muualla sosiaalisessa mediassa minua seurasi vuoden 2014 lopussa:

Facebook-sivu: 2055 tykkääjää
Twitter-tili:5314 seuraajaa
Instagram-tili: 547 seuraajaa

Kiitos kuluneesta vuodesta! Vuoden 2015 tärkeimpänä tavoitteena tulee olemaan kevään 2015 eduskuntavaalit. Tervetuloa mukaan tekemään kampanjaa tavalla tai toisella!

Kannattaa lukea myös nämä:

Puolivuotiskatsaus 2014: Ilmastolaki, yhteiset liikuntatunnit ja äänestys vihreiden eduskuntavaaliehdokkaista
Tavoitteet ja lupaukset vuodelle 2014
– 2013: Toimintakertomus 2013: Vuosi tiivistetysti ja numeroina
– 2012: Toimintakertomus 2012 eli vuosi pähkinänkuoressa
– 2011: Toimintakertomus 2011: 11 asiaa – ja vuosi lukuina
– 2010: Vuosi 2010 – Toimintakertomus ja Kiitos!
– 2009: Vuosi 2009 paketissa ja lukuina – Kiitos! (4.1.2010)
Arjen muistilista vuodelle 2012

2 kommenttia artikkeliin ”Toimintakertomus 2014: Vuosi sanoin ja numeroin”

  1. Leo, elämäsi näyttää olevan yhtä laskemista ja listaamista, elämisen kaikenaikaista numeroimista!Enpä ainakaan jaksaisi elää tasapainoista ja antoisaa elämää kaiken tekemiseni listaamisella ja numeroimisella!Tuollaiseen menee turhaa aikaa ja vaivaa.Näyttääpä kamalalta tuo ”performanssiajattelu”, kova esille ja tunnustutetuksi kipuaminen ja valtava kiire.Jatkuva kilpailu jostakin.Onko tuollainen meno loppujen lopuksi onnellisen elämän takaavana perustana?
    t.mecki

    Vastaa
  2. Degrowth-ihmisenä en olisi sinun Degrowth-ihmisenä? ikinä uskonut äänestävän Palmian yhtiöittämisen puolesta. Mitä ajattelit – et ainakaan demokratian laajentamista? Vaalimainoksesi ja tukipyyntösi menevät kyllä minun ohitseni! Tuen ja äänestän tavallisia ihmisiä tukevia ehdokkaita.

    Vastaa

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami