3 syytä tasa-arvoisen avioliittolain puolesta

TahdonEduskunnan lakivaliokunta käsitteli 20.11.2014 kansalaisaloitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista.

Valitettavasti niukka enemmistö äänesti lakialoitetta vastaan.

Seuraavan kerran asiaa käsitellään perjantaina 28.11. kun koko eduskunta äänestää asiasta.

Ennemmin tai myöhemmin tasa-arvoinen avioliittolaki tulee myös Suomeen. Toivottavasti tämän aika koittaa jo ensi viikolla.

Ohessa on kolme syytä, miksi Suomeen tarvitaan tasa-arvoinen avioliittolaki.

1. Kaikilla tulee olla yhtäläiset oikeudet lain edessä. Tasa-arvoinen avioliittolaki mahdollistaa sen, että jokainen pari voi mennä avioliittoon riippumatta puolison sukupuolesta.

2. Toisten rakkaus ei ole keneltäkään pois. Homojen ja lesbojen oikeus ei heikennä omaa heteroavioliittoani. Homo- ja lesbosuhteet ovat totta riippumatta siitä, mitä me niistä ajattelemme. Näissä suhteissa on myös lapsia, halusimme tai emme. Eikä nykyinen lainsäädäntö varmista lapselle kahta vanhempaa.

3. Suomi on ainoa pohjoismaa, jossa ei ole vielä tasa-arvoista avioliittolakia. Avioliitto on muuttunut ajan saatossa ja heijastelee aikansa arvoperustaa. Kyselyiden mukaan suurin osa suomalaisista kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia. Olennaista on, että kaikkia virallistettuja parisuhteita kohdellaan samoin periaattein, ja että niistä käytetään samaa termiä.

Kun omat lapseni kasvavat aikuiseksi, toivon, että heillä on mahdollisuus mennä halutessaan avioon riippumatta siitä, kumpaan sukupuoleen heidän rakkautensa kohdistuu. Lisäksi toivon, että heitä kohdellaan seksuaalisesta suuntautumisestaan riippumatta kunnioittavasti, oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti.

2 kommenttia artikkeliin ”3 syytä tasa-arvoisen avioliittolain puolesta”

  1. Leo, eikös avioliiton perustana ole nykyaikana ennenkaikkea tietty lakisääteinen materiaalinen tarve ja turvallisuus ?Kaikkien kansalaisten tasa-arvousuushan pitäisi olla jo itsestään selvä asia tänä päivänä suomalaisessakin yhteiskunnassa. Jo alkuaikoinaan avioliitto oli usein materiaalisen omaisuuden säilyttämisen ja lisäämisen väline ( esim.järjestetyt avioliitot eri sukujen jäsenten välillä omaisuuden ja vallan kasaamiseksi ja säilyttämiseksi perijöiden kautta), sillä ei ollut varsinaisesti yhteyttä ”rakkauden” kanssa.Ja näin on monin paikoin vielä asia Euroopassakin.Tietysti tuo materiaalinen turvallisuus on tärkeää kaikille, mutta mielestäni hyvin järjestäytyneessä tasavertaisessa yhteiskunnassa nimenomaan sen rakkauden ilmaisemiseen ei tarvita välttämättä avioliittoa…eikä lasten tekemiseen ja näiden materiaalisen ja psyykkisen hyvinvoinnin ja oikeuksien turvaamiseenkaan.
    Rakkauden ilmaisemiseen ei tarvita mielestäni myöskään mitään uskontoa , eikä varsinkaan yhdenkään uskonnon suoranaista vaikutusta.Suomessa on valtionuskontona luterilaisuus, joka säätelee valtion luvalla avioliittoja, antaa niistä suurimmalle osalle ”siunauksensa” ja laillistaa ne !Tämä on uskomatonta nykyajan demokraattisessa kansalaisiaan vapaina ja tasavertaisina pitävässä valtiossa ,etenkin kun tässä yhteydessä puhutaan nimenomaan jokaisen vapaudesta ja ”tasa-arvoisuudesta” ! Eikös rakkaus ole jokaisen yksityinen asia, jota ei tarvitse ”virallistaa” ja tehdä muiden silmissä hyväksyttävää ? Ei edes nk.seksuaalisen vähemmistön rakkautta.Mielestäni tällaisen uuden lain säätämisessä tuntuukin olevan kysymys pääasiallisesti juuri siitä avioliiton materiaalisesta puolesta,ja tiettyjen uskomuksiin perustuvien ”moraalisääntöjen” ”nykyaikaistamisesta tämän hetken tarpeisiin ja niiden sääntöjen noudattamisesta ( tämähän on nyt ollut joitakin vuosia ihan muotiasia maailmalla..tiettyjen piirien nostaman hälinän myötä!).Moraalikäsitykset tietysti vaihtelevat eri yhteiskunnissa eri aikoina.Mutta käsittääkseni rakkauden ei pitäisi nykyäänkään liittyä uskontojen tms.moraalikäsityksiin, jos todella halutaan vapautta.Ja avioliitto pysyy näköjään edelleenkin materiaalisen tarpeen ja turvallisuuden ilmaisuna .Onko tämä sitten ”kehitystä” …se on itskunkin harkittavissa.
    Ajatteli Mecki

    Vastaa
  2. Lisänä edelliseen ajatteluuni seuraavaa : käsittääkseni eurooppalaisissa yhteiskuntamuodoissamme avioliitto on alkuaan ollut hallitsijoiden ( kuninkaiden yms.) ja kirkkojen ( uskontojen) yhteistyönä aikaansaama ja ylläpitämä instituutio, jolla turvattiin materiaalinen omaisuus ja sitä myötä valta ja näiden säilyttäminen.Liittojen toteuttamisen järjesti ja vahvisti kirkko. Sitä se tuntuu olevan nykypäivänäkin Suomessa, jossa kirkolla on entisaikojen tyyliin lupa kerätä kansalaisilta jopa veroja oman toimintansa ylläpitämiseksi!.En näe tuon uuden ”tasavertaisen” lain voimaantulossa mitään todellista muutosta tai uudistusta, enkä katso sen ”nykyaikaistavan” avioliittolakia.Se ei mielestäni estä todellisuudessa ahdasmielisten moraalikäsitteiden pysyvyttä , uskonnon sanelemien vanhentuneiden moraalisäännösten voimaa nyky-yhteiskunnassakin.Tämä näkyy jo tuon nk.”tasavertaisen” lain vastaisen kansalaisaloitteen toteuttamisessa. Mielestäni eduskunnassakaan ero ns.vanhoillisten ja uudistusmielisten känsanedustajien äänten välillä ei ollut suinkaan suuri.Katsotaan miten käy jatkossa …

    Vastaa

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami