Vuoden 2015 talousarvioesitys: Kymmenen hyvää ja pari huonoa – Arvosana 8+

RahaValtiovarainministeriö julkaisi tänään ehdotuksen vuoden 2015 talousarvioksi.

Esityksessä on paljon hyvää. Työn ja yrittämisen verotuksesta siirrytään yhä enemmän ympäristö- ja terveysveroihin.

Itse olisin leikannut surutta myös puolustusvoimilta ja suunnannut näitä varoja enemmän esimerkiksi kehitysyhteistyöhön, ilmastonmuutoksen torjuntaan ja päästöjen vähentämiseen sekä erityisesti vihreään yritystoimintaan.

Yhteenvetona voi kuitenkin todeta, että esityksessä on vähintään kymmenen hyvää ja vain muutama huono juttu. Näin arvosanaksi voi antaa 8+. 

Ohessa on esimerkkejä hyvistä edistysaskeleista: 

– Ajoneuvoveroa korotetaan 180 miljoonaa euroa.
– Jäteveroa korotetaan noin 5 miljoonaa euroa.
– Sähköveroa korotetaan 140 miljoonaa
– Polttoaineveroa korotetaan noin 40 miljoonaa
– Tupakkaveroa korotetaan 50 miljoonan euroa
– Makeisveroa korotetaan 50 miljoonaa euroa.

Lisäksi esityksessä on seuraavia ympäristön kannalta hyviä elementtejä:

– Työmatkavähennystä supistetaan sen omavastuuosuutta korottamalla.
– Kaivosteollisuus poistetaan alemman sähköverokannan piiristä.
– Taksien autoverotuen poistaminen ja muuttoautojen verotuen poistaminen.

Ympäristön kannalta on kuitenkin noloa, että aiemmin sovittu turpeen 8 miljoonan euron veronkorotus jätetään tekemättä.

Talousarvioesityksen hyviä puolia ovat myös investoinnit Pisara-rataan, Länsimetroon, Tampereen ratikkaan ja Pohjanmaan rataan. Sen sijaan ympäristön kannalta on haitallista laittaa rahaa valtateiden laajennuksiin ja tieverkon parannuksiin.

Suunta on selvästi oikea vaikka muutokset vielä vaatimattomia Budjetin loppusumma kun on edelleen 4 miljardia pakkasella.

Suomessa käytetään kestävälle kehitykselle haitallisiin tukiin edelleen jopa 4,5 miljardia euroa vuodessa (ks.: Ympäristöjärjestöt: Ympäristölle haitallisia tukia on karsittava). Tuolla summalla olisi saanut kätevästi katettua koko alijäämän ja näin vältytty ainakin osittain lisävelan ottamiselta.

Valtiovarainministeriön esitys löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami