Puolimatkan triathlon – Vuorokauden tauoilla kevennettynä

Leo-Stranius-pyöräilee-IIHeinäkuun lopussa mm. Alex Stubb, Simo Kyllönen, Jouni Nissinen ja Janne Sivonen kävivät suorittamassa Joroisten puolimatkan triathlonin.

Vaikuttava suoritus ja pisteet urheilusankareille! En olisi itse pystynyt millään samaan.

Olen toki hiukan harrastanut uintia, pyöräilyä ja juoksua vaikka varsinaisesti triathlonia en ole aiemmin kokeillut. 

Siispä kyseisten kavereiden inspiroimana päätin tällä viikolla kokeilla hiukan kevennettyä versiota puolitriathlonista.

Homma kulki seuraavalla tavalla:

– Maanantai 28.7.2014: Uinti: 1,9 km, 50min
– Tiistai 29.7.2014: Pyöräily: 90 km, 3h40min
– Keskiviikko 30.7.2014: Juoksu 21,1 km, 1h57min

Yhteensä suorituksissa aikaa kului siis noin 6,5 tuntia, kun mukaan ei lasketa lähes vuorokauden mittaisia taukoja/lepoja.

Loppuviikosta ajattelin kokeilla vielä neljäsosamatkaa (1,5 km uinti, 40 km pyöräily ja 10 km juoksu).  Ehkä joskus tulevaisuudessa voisi ottaa tavoitteeksi suorittaa puolimatka yhden vuorokauden aikana.

Lisäksi on täytyy mainita, että Helsinki on todella juoksuystävällinen kaupunki! Vai missä voi juosta rantoja pitkin aivan ydinkeskustan tuntumassa ilman, että joutuu odottamaan liikennevaloissa lainkaan esim. seuraavankaltaisen reitin: Käpylä-Kalasatama-Hakaniemi-Kauppatori-Kaivopuisto-Hietalahti-Töölönlahti-Pasila-Kumpulanlaakso-Käpylä.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami