Kaupunginvaltuustossa: Koskelantien bussikaistat

Leo Stranius-Kuva Hanna HeikkiläHelsingin kaupunginvaltuusto kokoontuu seuraavan kerran tulevana keskiviikkona 27.11.2013.

Kokouksessa käsitellään mm. viime maaliskuussa jättämäni valtuustoaloite Koskelantien bussikaistan jatkamisesta. Aloitteen allekirjoitti tuolloin yhteensä 43/85 kaupunginvaltuutettua.

Aloitteessa esitän, että Koskelantielle (välille Koskelantien risteys/Mäkelänkatu – Intiankatu) toteutetaan bussikaista itään menevään suuntaan, ja että Koskelantiellä Olympiakylän puolella (pohjoisreuna) olevaa bussikaistaa pidennetään niin, että se alkaa jo Intiankadun risteyksestä.

HSL:n lausunnossa todetaan, että Koskelantien bussikaista sujuvoittaisi joukkoliikennettä, parantaisi sen houkuttelevuutta ja säästäisi todennäköisesti satoja tuhansia euroja vuodessa.

”Koskelantien bussiliikenteen sujuvoittamista merkittävänä joukkoliikenteen luotettavuutta ja houkuttelevuutta parantavana asiana. Koska Koskelantiellä on jo valmiiksi 3+3 kaistaa, ei uloimpien kaistojen muuttaminen bussikaistoiksi aiheuttaisi merkittäviä kustannuksia.”

Paikallisliikenneliitto suosittelee omia bussikaistoja, mikäli busseja kulkee 10-60 tunnissa. Koskelantiellä busseja kulkee ruuhka-aikaan enimmillään 21-23 tunnissa. Tällä hetkellä Koskelantiellä tarvitaan 3-4 ylimääräistä bussia ruuhka-ajan viiveiden takia. Tästä aiheutuu noin 500 000 euron ylimääräinen kustannus.

Kesällä ja syksyllä 2013 toteutetun Koskelantien ja Mäkelänkadun risteyksen kaistajärjestelyn odotetaan kuitenkin helpottavan tilannetta huomattavasti.

Kaupungin talous- ja suunnittelukeskus toteaa, että on tarkoituksenmukaista seurata nyt tekeillä olevien liittymäjärjestelyjen vaikutuksia Koskelantien joukkoliikenteeseen ennen kuin ryhdytään suunnittelemaan lisäjärjestelyjä.

Näin ollen kaupunginhallitus katsoo ja esittää valtuustolle, että Koskelantien ja Mäkelänkadun liittymän kaistajärjestelyjen vasta tultua käyttöön, on tarkoituksenmukaista seurata niiden vaikutusta bussiliikenteelle.

Järjestelyt todennäköisesti lisäävät bussiliikenteen kapasiteettiä ja parantavat sen edellytyksiä merkittävästi. Mikäli kuitenkaan järjestelyjen myötä bussiliikenteen viiveet tai matka-aikahajonta eivät huomattavasti pienene, on syytä ryhtyä muihin toimenpiteisiin joukkoliikenteen edistämiseksi Koskelantiellä.

Itselleni jää kuitenkin auki, miten tilannetta seurataan ja milloin siihen palataan uudestaan.

Talous- ja suunnittelukeskuksen, kaupunkisuunnittelulautakunnan ja yleisten töiden lautakunnan lausunnot löytyvät täältä. Kaupunginvaltuuston kokouksen esityslista liitteineen löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Yksi kommentti artikkeliin ”Kaupunginvaltuustossa: Koskelantien bussikaistat”

  1. Tarve länteen menevälle bussikaistalle on selvä, mutta itään menevälle (Mäkelänkadun ja Koskelantien risteyksestä poispäin kulkevalle) kaistalle ei niinkään selvä. En ole nähnyt liikenteen ruuhkautuneen itään menevällä kaistalla, paitsi kun on ollut tietöitä. Jos itään menevä kaista toteutetaan, niin Kisakylän taloyhtiöiden asukkaat menettävät kertaheitolla neljänneksen pysäköintipaikoista. Korvaavien paikkojen järjestäminen voi olla mahdotonta, koska Kalervonkatu on alueen ainoa poikkikatu, ja pihat on suojeltu eli niitä ei saa muuttaa. Liikennejärjestelmän kehittäminen on resurssien tasapainottamista, ei saisi mennä siihen että julkiselle liikenteelle syntyvä vähäinen tai olematon hyöty ajaa ohi henkilöautoliikenteelle syntyvästä paljon isommasta haitasta. Julkista liikennettä voidaan ja täytyy edistää monella muulla tehokkaammalla tavalla.

    Vastaa

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami