Ilmastoaktivistien ei kannata uhrata voimia ydinvoiman puolustamiseen

Fukushima-kynttilämielenosoitus-SenaatintorillaNeljä ympäristö- ja ilmastotutkijaa julkaisi 3.11.2013 avoimen kirjeen, jossa he kehottivat ympäristötoimijoita edistämään kehittyneen ydinenergian käyttöönottoa ilmastonlämpenemiseen hillitsemiseksi.

Kirje löytyy suomeksi Ilmastotiedon sivuilta.  Tutkijoiden mukaan ” Ydinvoiman jatkuva vastustaminen vaarantaa ihmiskunnan mahdollisuudet välttää vaarallinen ilmastonmuutos.”

Ymmärrän toki hyvin joidenkin toimijoiden halua edistää ydinvoimaa. Esimerkiksi Ranskassa ja Ruotsissa, jossa on paljon ydinvoimaa, päästöt asukasta kohden ovat suhteellisen pienet. Lisäksi uusiutuvien energialähteiden kehitys on ollut aiemmin kallista ja hidasta.

Nyt tilanne on muuttunut. Uusiutuvat energialähteet, kuten aurinko ja tuuli, ovat entistä kilpailukykyisempiä. Energiansäästö ja energiatehokkuus taas ovat ylivoimaisia keinoja päästöjen ja muidenkin ympäristöhaittojen vähentämiseen.

Se mikä onnistui menneinä vuosikymmeninä, on tuskin mahdollista enää nykyisin, kun käsillä on selvästi ydinvoimaa parempia vaihtoehtoja. Itse olen siis neljän tutkijan kanssa eri mieltä.

Ohessa on viisi syytä, miksi en aio ryhtyä ainakaan vielä ydinvoiman puolustajaksi.

1. Energiansäästö ja uusiutuvat. Tehokkain keino ilmastohaasteeseen vastaamiseksi ja päästöjen vähentämiseksi on energiansäästö ja -tehokkuustoimenpiteet sekä uusiutuvien energialähteiden lisääminen. Itse laitan aikani näiden asioiden edistämiseen.

2. Ongelmat. Ydinvoiman ongelma on uraanin louhinta, käytön turvallisuus ja jätteiden loppusijoitus sekä siihen liittyvät yhteiskunnalliset ja taloudelliset ongelmat. Ydinjäte säilyy pitkälle tulevaisuuteen tulevien sukupolvien hoidettavana.

3. Tyhjiä lupauksia. Ydinvoiman lupaukset eivät ole toteutuneet. Esimerkiksi Suomessa Olkiluoto 3 -voimalan rakentaminen on viivästynyt, hinta moninkertaistunut ja luvatut päästövähennyksen jääneet toteutumatta. Nämä vuodet ja rahat olisi kannattanut investoida energiansäästöön ja uusiutuvien energialähteiden kehittämiseen.

4. Liian hidasta. Kasvihuonekaasupäästöjä täytyy vähentää nopeasti. Energiasäästötoimenpiteiden ja uusiutuvien energialähteiden käyttöönotto (aurinko, tuuli, bioenergia) on nopeaa ja kasvaa tällä hetkellä huumaavaa vauhtia siinä, missä ydinvoiman käyttö vain vähenee. Uuden ydinvoiman rakentaminen kestää lupaprosesseineen helposti 10 vuotta.

5. Keskitetty ja vanhanaikainen. Keskitettyjen energiaratkaisujen (ydinvoima) aika on ohi. Energian toimitusvarmuuden, turvallisuuden ja erityisesti päästöjen vähentämisen kannalta kannattaa suosia hajautettuja energiamuotoja.

Tietysti on selvää, että kivihiilen, öljyn ja muiden fossiilisten polttoaineiden käyttöä ei voida jatkaa enää yhtään, mikäli haluamme pitää ilmaston lämpenemisen siedettävissä lukemissa. Yhtä selvää on kuitenkin myös se, että koko energiajärjestelmämme tulee pidemmällä tähtäimellä perustua vain ja ainoastaan uusiutuviin energialähteisiin. Ydinvoiman varaan päästövähennyksiä ei voi eikä kannata rakentaa.

Lisätietoja ydinvoiman ongelmista löytyy esimerkiksi täältä.

 

18 kommenttia artikkeliin ”Ilmastoaktivistien ei kannata uhrata voimia ydinvoiman puolustamiseen”

  1. Sinulle on tätäkin asiaa käsittelevässä keskusteluketjussa ja muissa tilaisuuksissa useita kertoja tuotu esille, että monet väitteistäsi – esimerkiksi hitaus – eivät yksinkertaisesti ole totta, tai ne ovat vähintäänkin suuresti harhaanjohtavia. Nämä väitteet olisi myös useimmiten hyvin helppo tarkastaa. Silti jatkat harhaanjohtavan tiedon levittämistä.

    Miksi?

    Tuossa tutkijoiden vetoomuksessa pyydettiin vain, että päätökset tehtäisiin asiaan perehtymisen jälkeen eikä ennakkoluulojen perusteella. Nähtävästi vetoomus ei oikein tavoittanut.

    Vastaa
  2. Otsikoit kirjoituksesi ”Ilmastoaktivistien ei kannata uhrata voimia ydinvoiman puolustamiseen”. Minusta olisi edistystä mikäli ympäristöjärjestöt lakkaisivat uhraamasta voimia sen vastustamiseen. Keep the eye on the ball. Pallo on CO2 päästöt. Muu on ilmastokysymyksessä toissijaista.

    Vastaa
  3. Aika monen tyypin suhtautuminen tuntuu olevan, että ilmastonmuutoksen vastustamiseksi pitäisi ottaa käyttöön /kaikki/ keinot ja että ydinvoimakin on fossiilienergiaan verrattuna monta kertaluokkaa pienempi paha kaikista ongelmistaan huolimatta. Jotenkin tässä alkaa oma perinteisen ydinvoimanvastainen kanta horjua.

    Toisaalta tähän mennessä on lähinnä näyttänyt käyvän niin, että ydinvoima ei suinkaan täydennä uusiutuvia ja energiansäästöä vaan lähinnä korvaa niitä. Jos sattuu edes toimimaan.

    Tosin osa juuri Olkiluodon rakennusongelmista ei ole niinkään ydinvoimaspesifisiä vaan liittyy suurpääoman nerokkaaseen ideaan tuottaa lyhytaikaisia järjestäytymättömiä keikkatyöläisiä mistä sattuu ja maksaa heille mitä sattuu ja järjestää työolot miten sattuu.

    Vastaa
  4. Avoimen kirjeen laatineet tutkijat puhuvat ”turvallisempien ydinvoimajärjestelmien käyttöönottamisesta”. Etenkin Hansen on muissa yhteyksissä peräänkuuluttanut IFR-teknologian hyödyntämistä, joka mm. tekee tyhjiksi keskeisimmät argumentit ydinvoimaa vastaan; uraanin louhinnasta, riittävyydestä, jäteongelmasta sekä käytön turvallisuudesta. Kattava tietopaketti tästä aiheesta löytyy esimerkiksi täältä:

    http://bravenewclimate.com/2009/10/16/ifr-spm/

    Ydinjätteistä huolestuneiden tahojen odottaisi ennemminkin kannattavan teknologiaa, jolla ongelma voidaan ratkaista, kuin vastusvan sitä.

    Vastaa
    • Kiitos palautteesta Kaj! En itse usko, että nuo ”turvallisemmat ydinvoimajärjestelmät” ovat kaupallisessa käytössä siinä aikataulussa, jossa meidän tulisi vähentää kasvihuonekaasupäästöt hyvin lähelle nollaa. Siksi kannattaa panostaa ”varmoihin” keinoihin, kuten energiansäästöön ja uusiutuviin energialähteisiin, joiden varaan kuitenkin meidän on pakko energiajärjestelmämme pidemmälläkin tähtäimellä rakentaa.

      Vastaa
  5. Leo,

    Tilannehan on se, että meillä ei ole vielä käsissämme niitä ”varmoja” keinoja riittävässä määrin. Uusiutuvien skaalautuminen riittävälle tasolle energiajärjestelmässä vaatii meiltä vielä puuttuvia läpimurtoja sähkön varastointi&siirtoteknologioissa. Ydinvoiman skaalautuminen riittävälle tasolle taas vaatii läpimurtoja 4. sukupolven reaktoriteknologian kaupallistamiseksi. ”Nykyteknologiat” eivät riitä.

    Meillä on siis kaksi rinnakkaista (toisiaan tukevaa?) teknologista tietä, joista molemmat ovat nykyisellään yksin ja yhdessä riittämättömiä. Onko sinulla Leo se kristallipallo, mistä näemme, kummassako teknologian kehityspolusta onnistutaan vaadituissa (ja epävarmoissa) teknologian kehitysaskelissa? Eikö ole uhkapeliä ilmastolla sulkea toinen teknologiapolku täysin ”mahdollisten tulevaisuuksien” ulkopuolelle ja laittaa kaikki munat yhteen koriin? Onko meillä varaa tällaiseen riskinottoon?

    Uutta, CO2-vapaata sähköntuotantoa pitäisi pystyä saamaan käyttöön keskimäärin yli 400 TWh/vuosi tästä 2050 vuoteen, jotta fossiilisista voitaisiin päästä eroon. Nykyisellään tuulta ja aurinkoa rakennetaan luokkaa 200 TWh/vuosi ja ydinvoimaa rakennettiin yli 200 TWh/vuosi 1980-luvulla.

    Miksi ilmastoaktivistien tulisi keskittää voimavaransa vain osaoptimointiin, kaiken CO2-vapaan energiantuotannon edistämisen sijasta?

    Vastaa
  6. Kuten Jani sanoi, pallo on CO2-päästöt. Mutta on niitä muitakin, eräänä aivan kriittisenä luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen. Sen kannalta uusituva energia lienee ydinvoimaa suurempi rasite. Uusiutuvan energian tuotanto vaatii valtavasti maa-alaa ja materiaaliresursseja ydinvoimaan verrattuna. Nämä ongelmat korostuvat, jos tuotantoa aletaan todella skaalata sille tasolle, jolla fossiilinen energiantuotanto nyt on. Uusiutuva energia on tärkeä osa tulevaisuuden energiapalettia, mutta vain järjellisessä määrin.

    Ja minusta näyttää ikävä kyllä siltä, että se järjellinen määrä ei riitä kattamaan energiatarpeitamme. Ei varsinkaan globaalissa mittakaavassa, jossa väestö kasvaa valitettavasti vielä jonkin verran ja elintaso nousee. Köyhyyteen emme voi täältä käsin ketään tuomita.

    Uusiutuvan kovat kasvuluvut selittyvät osaltaan sillä, että homma on vasta aluillaan. Parhaat tuotanto-olosuhteet otetaan käyttöön ensimmäisenä. Kasvu kuitenkin hidastuu väistämättä ennen pitkää.

    Energiapohdinnoissa on tärkeää pitää mittasuhteet mielessä. Suht kylmäävä kuvaaja tähän maankäyttöön liittyen löytyy vaikkapa tästä sivulla 5:

    http://www.ucdenver.edu/academics/colleges/Engineering/research/CenterSustainableUrbanInfrastructure/CSISProducts/Workshops/Documents/Attendee%20Publications/Andrews_2011_Alternative%20Energy%20Sources%20and%20Land%20Use.pdf

    Tiedän, että kannan muuttaminen on vaikeaa. Toivon kuitenkin, että järki voittaa.

    Vastaa
  7. Jos oikeasti haluat puhua siitä, että mitä kannattaisi tehdä etkä vain vertailla ydinvoimaa ja aurinkotuulivoimaa, niin kiinnitä huomiota vaikuttamisen tuloksiin. Vaikka aurinkotuulivoima onkin paljon parempaa, voimien uhraaminen sen edistämiseen ei vaikuta ilmastoon jos kukaan ei vaikutu.
    En halua nähdä vaivaa asian eteen tai maksaa enempää sähköstä. Kerro minulle siis ilmastoystävällisistä vaihtoehdoista jotka ovat näiden asioiden suhteen kilpailukykyisiä fossiilisten polttoaineiden kanssa.

    Vastaa
  8. Ei ydinvoimaa esitetty tuossa kirjeessä minään ainoana oikeana keinona päästöjen vähentämisessä. Se on vain yksi keino muiden joukossa. Kyse on nyt siitä, mikä on se polku, jota pitkin päästöt saadaan vähenemään nopeimmin. Hurja panostus uusiutuviin näyttää aiheuttavan riippuvuuden fossiilisista polttoaineista kymmeniksi vuosiksi, jolloin päästökertymä ehtii kasvaa melkoiseksi ennen kuin uusiutuvien osuus on riittävän suuri.

    Vaikka kaupallinen IFR-teknologia olisikin vuosikymmenien päässä, ennen sitä päästöjä voidaan, muiden keinojen ohella. vähentää nykyisellä ydinteknologialla. Sitten kun IFR-teknologia on valmista, tämän päivän ja lähihistorian ydinjäte voidaan käyttää polttoaineena. Uraanin louhinta vähenee, kun vanhoja reaktoreita poistetaan käytöstä ja uusia IFR-reaktoreita otetaan käyttöön.

    Miksi ei kannattaisi käyttää energiatehokkuuden ja uusiutuvien lisäksi muitakin käytettävissä olevia keinoja päästöjen vähentämiseksi, kun nyt alkaa olla jo kiire? Tämä oli kai neljän viisaan pääpointti.

    Vastaa
  9. Tässä vielä vastineeni kirjoituksellesi.Olen surullinen siitä, että perustellut argumentit tuntuvat valuvan kuin vesi hanhen selästä. Jatkan mielelläni keskustelua, mutta toivoisin, että kun käytän aika paljon vaivaa siihen, että etsin väitteilleni perustelut ja lähdeviitteet, myös Sinä ja muut vastustajat vaivautuisitte käymään keskustelua samalla tasolla, ettekä vain toistelisi jatkuvasti samoja kuluneita talking pointeja vailla isompia perusteluja.

    http://yyyy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/153238-leo-stranius-jatkaa-harhaanjohtavan-tiedon-levittamista

    Olen myös jatkossa mielelläni käytettävissä, jos haluat jostain asiasta lisätietoa. Yritän ainakin etsiä tasapuolista tietoa ja kertoa avoimesti myös epävarmuuksista.

    Vastaa
  10. Erityisen pettynyt olen siitä hiljaisuudesta, millä IPCC:n SRREN-raporttiin suhtaudutaan. Tässäkään kirjoituksessa et maininnut mitään uusiutuvien riittävyydestä, vaikka asia on aivan kriittinen.

    Jos mikä tahansa muu toimija ottaisi mistä tahansa muusta IPCC:n raportista kaikkein optimistisimman skenaarion, ja sitten perustelisi ilmastopolitiikkaa vielä siitäkin optimistisemmilla oletuksilla, niin Sinäkin aivan varmasti tyrmäisit hänet denialistina.

    Miksi Sinun ja muiden ydinvoiman vastustajien kantoihin – jotka siis vaikuttavat perustuvat lähinnä noihin nopeisiin kasvuprosentteihin pienestä alusta ja ”kaveri kertoi”-tason analyysiin – pitäisi suhtautua mitenkään toisin?

    Vastaa
  11. Eiköhän tässä käy niin, että vihreistä lähtee loputkin rajattoman kasvun kriitikot ja ekologiasta kiinnostuneet, jos tärkeintä on nyt vain lisätä energiantuotantoa, jotta saataisiin tämä pallo silppurin läpi nopeammin. Menkää vain sitten tähtilaivoillanne maailman ääriin kun olette saaneet tämän pallon käytettyä, ja ottakaa perusekonomistit mukaanne.

    Ei koko maailmaa varten kannata Suomea ydinvoimaloilla täyttää, joten on kummallista jos nykyiset ja tulevat eivät riitä. Vai joko vihreät päättävät siitäkin mitä Kiinassa tai Intiassa tehdään? Bulkkiahan se ydinsähkökin lopulta on, joten kyllähän sen myyminen herroilta sujuu, mutta ei se kyllä oikein ketään pysyvästi työllistä tai synnytä ulos myytävää, ja uusiutuvien kehittämisestä ja teknologian myymisestä syntyvää keskiluokkaa jää syntymättä. Tällä hetkellä joku voisi väittää, että tarvittaisiin uutta keskiluokkaa, kun teollisuutta lähtee raaka-aineen ja markkinoiden perässä muualle. Harvemmin sitä maa rikastuu vain kuluttamalla ulkomaista, tai teknologia kehittyy käyttämättä. Jos kiinalaiset esimerkiksi puhdistavat teollisuutensa heijastavat päästöt pois, niin sitten tarvitaan nopeasti paljon puhdasta energiantuotantoa. Jos meillä ei ole kehitetty myytävää, jota suomalaiset vieläpä omistaisivat, niin menee koko tuo kysyntäpiikki ohi. Lienee selvää, että aurinko-, aalto- ja tuulivoima ovat sellaista, jota Suomessa on helpompaa kehittää jo taloudellisen koon takia. Ihmettelen ydinvoimalobbareiden halua ajaa Suomi eriarvoisuuteen, työttömyyteen ja riippuvuuteen Venäjästä.

    Vihreiden kannattaisi sitten lopettaa ne luonnonsuojelupuheet kokonaan, jos tämä menee tällaiseksi teknoutopiaksi myös vihreiden sisällä, jossa ei oteta mitään muuta ihmisen lisäksi huomioon – nyt ihmiset luulevat vihreiden ajavan yhteiskuntaa kestäviin rajoihin ja se varmasti estää muunlaisen toiminnan syntymistä. Nyt paukkuu kaikki ekologiset rajat, eikä se ole riippuvaista siitä millä energiaa tehdään, vaan siitä mitä sillä tehdään. Mikä saa ihmiset uskomaan, että ydinvoimaa rakentava teollisuus alkaisi luontoa kunnioittamaan, jättäisi Lapin raiskaamatta ja menemättä Arktikselle – ei nämä ydinvoimahankkeet tule suuria kaupunkeja lämmittämään, ja ydinvoimala Töölönlahdelle tuskin saisikaan kannatusta muistakaan puolueista. Se, ettei vihreät kykene määrittämään kestävää elämäntapaa mielistellessään äänestäjiä, on tässä se ongelma. Jos halutaan kasvattaa koko ajan maapallon mittakaavassa taloutta ja tuotantoa, niin tottakai tarvitaan kaikki mahdollinen energiantuotantokin, mutta tästä ajatuksesta on ekologisuus kaukana. Talous ja yhteiskunta toimisi muullakin kuin raskaalla teollisuudella. Mutta koska tämä asia ei enää kiinnosta oikein ketään, ja kaikenlaiset blogikommentoijat kertovat enemmän vihreiden poliittisista tavoitteista kuin vihreiden johto, niin mitäpä tässä enää politiikalta mitään toivomaan. Samaa paskaa aina vain, mutta toisaalta tämä tuo tilaa uusille ideoille, jos niitä joku osaa ja lähtee viemään. Ekologiset ja fyysisetkin rajat tulevat kuitenkin vastaan vaikka millä sitä energiaa tekisi, jos tarkoitus on nykyinen.

    Vastaa
  12. Terve!

    ”1. Energiansäästö ja uusiutuvat. Tehokkain keino ilmastohaasteeseen vastaamiseksi ja päästöjen vähentämiseksi on energiansäästö ja -tehokkuustoimenpiteet sekä uusiutuvien energialähteiden lisääminen. Itse laitan aikani näiden asioiden edistämiseen.”

    Energiansäästö ei yksistään riitä. Maailmassa tulee vielä tämän vuosisadan aikana olemaan 9 miljardia ihmistä ja näiden ihmisten elinolot ovat paljon nykyistä paremmat (eli energiaa tulee kulumaan). Olen samaa mieltä, että esimerkiksi turhia valoja voi sammutella eikä saunan sähkökiusasta kannata turhaa päällä pitää, mutta en ainakaan itse ole valmis luopumaan elintasostani. Mieluummin yritän etsiä (ja kannustaa muitakin etsimään) innovatiivisia ratkaisuja. Maailma menee eteenpäin uusien innovaatioiden turvin, säästäminen herkästi vie meidät vuosikymmeniä menneisyyteen. Ei kiitos.

    ”2. Ongelmat. Ydinvoiman ongelma on uraanin louhinta, käytön turvallisuus ja jätteiden loppusijoitus sekä siihen liittyvät yhteiskunnalliset ja taloudelliset ongelmat. Ydinjäte säilyy pitkälle tulevaisuuteen tulevien sukupolvien hoidettavana.”

    Uraanin ohella voitaisiin käyttää toriumia. Uraania ei välttämättä tarvitse louhia jatkossa niin paljon, kun käytetään toriumia, ydinjätteen uudelleenkierrätystä ja uraanin keräämistä merivedestä. Ja entäs, jos se louhinta on kunnolla toteutettu, miksei sitä saisi tehdä? Kyllähän tuulivoimaloiden ja aurinkovoimaloiden metallitkin jostain on louhittu. Ei siis täysin kuormittamatonta sekään ole.

    Loppusijoitus? Mihin unohtui ydinjätteen uudelleenkierrätys ja/tai transmutatointi?

    ”3. Tyhjiä lupauksia. Ydinvoiman lupaukset eivät ole toteutuneet. Esimerkiksi Suomessa Olkiluoto 3 -voimalan rakentaminen on viivästynyt, hinta moninkertaistunut ja luvatut päästövähennyksen jääneet toteutumatta. Nämä vuodet ja rahat olisi kannattanut investoida energiansäästöön ja uusiutuvien energialähteiden kehittämiseen.”

    Tyhjiä lupauksia kuulee paljon muualtakin. Eikös talojen pitänyt jo kauan sitten lämmetä maalämmöllä, ja sähkön tulla aurinko- ja tuulivoimaloista? Mihin nämä lupaukset ovat joutuneet? Katsopa vaikkapa jotain 1980-luvun alkupuolella kirjoitettua tiedelehteä. Ihan samat visiot aurinko- ja tuulivoimasta sieltä löytyy kuin 2010-luvun tiedelehdistä.

    ”4. Liian hidasta. Kasvihuonekaasupäästöjä täytyy vähentää nopeasti. Energiasäästötoimenpiteiden ja uusiutuvien energialähteiden käyttöönotto (aurinko, tuuli, bioenergia) on nopeaa ja kasvaa tällä hetkellä huumaavaa vauhtia siinä, missä ydinvoiman käyttö vain vähenee. Uuden ydinvoiman rakentaminen kestää lupaprosesseineen helposti 10 vuotta.”

    Tämä hitaus tuntuu koskevan kaikkea, ihan kaikkea. Eipä tuhannen tuuliturbiinin tuulipuistokaan ihan parissa vuodessa valmistu, jos siitä nyt päätettäisiin. Luultavasti menisi ainakin 10 – 20 vuotta.

    ”5. Keskitetty ja vanhanaikainen. Keskitettyjen energiaratkaisujen (ydinvoima) aika on ohi. Energian toimitusvarmuuden, turvallisuuden ja erityisesti päästöjen vähentämisen kannalta kannattaa suosia hajautettuja energiamuotoja.”

    Vanhanaikainen? Ydinvoimahan on oikeastaan uusin energiamuoto, jota ihminen on oppinut hallitsemaan. Ensimmäiset ydinvoimalat ovat jostain 1950-luvulta. En uskalla edes kuvitella, kuinka kauan ihmiskunta on käyttänyt tuulivoimaa (tuulimyllyt, purjelaivat), aurinkovoimaa ja vesivoimaa.

    Keskitetty? Ei kai ydinvoimalan tarvitsekaan olla iso pömpeli jossain merenrannalla. Ydinvoimala voisi olla vaikkapa henkilöauton kokoinen laite maan alla tai korttelin kokoinen rakennelma jossakin kaupunginlaidalla.

    Vastaa
  13. Olemmeko vielä tai enää siinä vaiheessa katastrofaalista kehitystä (antropogeeninen ilmastonmuutos, ehtyvät ja kallistuvat resurssit, kuten öljy), että voimme sulkea pois mitään ratkaisukeinoa? Henkilökohtaisesti uskon, että emme ole.

    Olen perehtynyt uusiutuvaan energiaan yli viiden vuoden ajan. Uskon koko ajan vähemmän siihen, että sen avulla pystymme säilyttämään monimutkaisen yhteiskuntamme ja sen tarjoaman hyvinvoinnin. Näkemykseni mukaan tarvitsemme kaikkia keinoja ydinvoimasta uusiutuvaan energiaan ja hallittuun ”elintason” laskuun irtautuessamme fossiilisesta energiasta siinä määrin, että ympäristöongelmat vähenevät edes jossain määrin tolkullisiin mittasuhteisiin. Vastustin vielä vähän aikaa sitten ydinvoimaa sen vuoksi, että se siirtää jätteitä tulevien sukupolvien ongelmaksi. Ydinvoimalla voidaan syrjäyttää kivihiiltä, jonka poltto tuottaa vielä suurempia ongelmia nykyisille ja tuleville sukupolville kuin ydinjäte.

    Vastaa

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami