Keskuspuiston opasteiden parantaminen

Keskuspuiston opasteetJätin oheisen kysymyksen kaupungin johdolle koskien Keskuspuiston opasteiden parantamista.

Kysymys kaupunginvaltuuston kyselytunnille 29.5.2013

Keskuspuiston opasteiden parantaminen

Helsinkiä halkoo etelästä pohjoiseen hyvät virkistys- ja ulkoilumahdollisuudet tarjoava Keskuspuisto. Ulkoilureittejä Keskuspuistossa on yhteensä noin 100 kilometriä.

Ulkoilureittien suuresta määrästä johtuen suunnistus tai kulkeminen paikasta toiseen on Keskuspuistossa usein hankalaa. Varsinkin Helsinkiä tuntemattomalle viitoitus on epäselvää ja eksyminen tavallista.

Mihin toimenpiteisiin kaupunki ryhtyy Keskuspuiston viitoituksen ja opasteiden selkiyttämiseksi ja parantamiseksi?

Helsingissä 20.5.2013
Leo Stranius
Kaupunginvaltuutettu (Vihreät)

***

Mikä ihmeen kyselytunti?
Helsingissä kaupunginvaltuuston päättämien varsinaisten kokousten yhteydessä järjestetään noin kerran kuukaudessa tunnin kestävä kyselytunti, jonka aikana valtuutetuilla on tilaisuus esittää kaupunginjohtajalle ja apulaiskaupunginjohtajille kysymyksiä näiden toimialaan kuuluvissa asioissa.

Seuraava kyselytunti järjestetään keskiviikkona 29.5.2013. Aiempien kyselytuntien kysymykset ja niihin vastaukset löytyvät täältä.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami