Jätkäsaaren tornihotelli: Jaa vai ei?

Jätkäsaari havainnekuva tornihotelliKaupunginvaltuusto päättää keskiviikkona 15.5.2013 Jätkäsaaren tornihotellia koskevasta asemakaavan muutoksesta.

Kokouksen esityslista ja kokousmateriaali löytyy täältä.

Kyseinen tontti on varattu AB Invest AS:lle korkeatasoisen hotellirakennuksen suunnittelua varten. Voimassa olevassa kaavassa rakennus on 16-kerroksinen.

Asemakaavan muutos mahdollistaisi AB Invest AS:n kaavaileman 33-kerroksisen kongressihotellin rakentamisen Jätkäsaareen.

Rakennus olisi valmistuessaan kantakaupungin korkein rakennus 113 metrin korkeudella. Vertailun vuoksi esimerkiksi Stadionin torni on 72 metriä korkea.

Kävin viikonloppuna läpi aiheesta saatavilla olleen materiaalin. Ohessa kahdeksan huomiota päätöksenteon pohjaksi:

1. Jätkäsaaren tornihotelli toisi Helsingille työpaikkoja ja maanvuokratuloja. Elinkeinovaikutuksia koskevan selvityksen mukaan Jätkäsaaren tornihotellilla toisi uusia työpaikkoja majoitus- ja palvelualoille arviolta 100 henkilötyövuoden edestä. Hotellin rakentamisen aikaisen työllistämisvaikutuksen arvioidaan olevan noin 1500 henkilötyövuotta. Maanvuokratuloina hotelli tuottaisi kaupungille noin 800 000- 900 000 euroa vuodessa ja vaihtoehtoisesti tontin myynti noin 16-18,6 milj. euroa kertaluonteisena kauppana. Lisäksi saataisiin tuloa kiinteistöveron muodossa ja hotellissa työskentelevien, Helsingissä asuvien työntekijöiden verotuloina.

2. Paikalliset asukkaat ja kaupungin toimielimet kaupunginhallitusta ja kaupunkisuunnittelulautakuntaa lukuun ottamatta näyttävät suhtautuvan hankkeeseen vähintään kriittisesti. Esimerkiksi Kaupunginmuseon johtokunta, yleisten töiden lautakunta ja kiinteistölautakunta ovat antaneet kriittisen lausunnon kaavamuutoksesta.

Tornia koskevassa infotilaisuudessa (9.1) puheenvuoroja käyttäneet asukkaat vastustivat yksimielisesti suunnitelmaa. Kaavamuutosehdotus huolestuttaa asukkaita ei ainoastaan Jätkäsaaressa vaan myös Lauttasaaressa, Ruoholahdessa, Kampissa, Punavuoressa ja Eirassa.

3. Kaupunginmuseon johtokunta ei puoltanut asemakaavaehdotusta. Museon johtokunta katsoi, että Jätkäsaaren tornihanke on ristiriidassa Helsingin merellisen maiseman, kantakaupungin rakentamisen mittakaavan ja maamerkkien sekä niihin liittyvien kulttuurihistoriallisten arvojen vaalimisen kanssa.

4. Kiinteistölautakunnan mukaan yksittäisen näin korkean hankkeen sijoittaminen kantakaupunkiin kiinteästi liittyvälle alueelle ei ole perusteltua kaupunkikuvallisista syistä. Hanke tulisi toteuttaa nykyisen voimassa olevan asemakaavan ja kaupunginhallituksen tontinvarauspäätöksen mukaisesti enintään 16-kerroksisena.

5. Yleisten töiden lautakunnan mukaan torni vaikuttaa haitallisesti kansallismaiseman kohokohtiin lähestyttäessä Helsinkiä mereltä alistaen vanhat maamerkit sivurooliin. Torni dominoi historiallisen keskustan maisemaa erityisesti lähestyttäessä mereltä Länsisatamaa. Yleiskaava ei salli historialliseen keskustaan korkeita rakennuksia. Tornin ei tarvitse olla 33 kerrosta korkea muodostuakseen Jätkäsaaren maamerkiksi. Kulttuurihistoriallisten arvojen vaalimisen niin vaatiessa on tornia madallettava.

6. Edelleen Helsingin korkean rakentamisen ohje vaatii korkealta rakentamisesta seuraavaa:
-korkeampia vaatimuksia suunnittelijoille, suunnitelmien esittämistä tavanomaista aiemmassa vaiheessa, totuttua perusteellisempina ja osin uusiakin selvityksiä
-korotettua toteutuksen laadunvarmistusta
-poikkeuksetta ulkopuolista tarkastusta.

7. Toisaalta torni varjostaa lähinnä merta ja Jätkäsaari on uusi alue, jolla voisi ihan hyvin olla erilainen ilme. Torni näkyy lähinnä Mechelininkadulle ja esimerkiksi Salmisaaren hiilivoimalan piippu on noin 150 metriä korkea, kun tornihotelli kohoaa ”vain” 113 metrin korkeuteen. Edelleen torni on sen verran sivussa, että Suomenlinnan Kustaanmiekasta Eteläsatamaan avautuva kansallismaisema ei välttämättä muutu merkittävästi.

8. Suomen Arkkitehtiliitto (SAFA) on kuitenkin vuonna 2011 omassa lausunnossaan todennut seuraavaa:
”korkean rakentamisen hankkeista on esitetty sijoitettavaksi alueille, joilla niiden vaikutukset kaupunkikuvaan ovat huomattavia. Erityisen herkkiä paikkoja ovat kaupungin avoimet merenranta-alueet – esimerkkeinä Jätkäsaari ja Kalasatama, joilla korkean rakentamisen vaikutus ja näkyvyys on poikkeuksellisen suuri.”

Yllä olevan perusteella tornihotellin tuomat elinkeinohyödyt eivät mielestäni riitä kattamaan siitä aiheutuvaa mahdollista haittaa kaupunkikuvalle.

Mikäli tornihotelli kuitenkin rakennetaan, pitäisi sen olla jotakin erityistä ja näkyvyytensä arvoinen. Esimerkiksi ekorakentamisen malliesimerkki. Olisi ihan hienoa, jos Helsinkiin saataisiin Malmön Västra Hamnenin Turning Torson kaltainen maamerkki. Bulkkituotetut kongressihotellikeskukset, millainen tornista nyt näyttäisi tulevan, eivät ansaitse Helsingin maamerkin tuomaa huomiota.

Kannattaa katsoa myös Pasi Toiviaisen ympäristönäkökulmasta kirjoitettu teksti korkeasta rakentamisesta: Tornitalot on murhaa – Helsingin tornitus lopetettava

6 kommenttia artikkeliin ”Jätkäsaaren tornihotelli: Jaa vai ei?”

  1. Hyvin tehty lista. Mä nostaisin vielä pari lisäasiaa puoltavalle puolelle:

    Juuri tuossa paikassa kongressihotelli tuo rahaa kuluttavia asiakkaita Jätkäsaaren kivijalkakauppoihin, ravintoloihin ja kahviloihin. Tällä voi olla iso merkitys siinä kasvaako Jätkäsaaresta nukkumalähiö vai elävä kaupunginosa.

    Torni on tällä kertaa jalankulkijan näkökulmasta kaavoitettu fiksusti kadun varteen ja se on osaltaan luomassa tuohon Jätkäsaaren kohdalle korttelikaupungin vaikutelmaa. Se on myös kaavoitettu varsin taiten siten ettei siitä muodostu merkittävää estevaikutusta rannan ja kadun väliin.

    Vastaa
  2. Malmön Turning Torso on mielenkiintoinen vertailukohta Jätkäsaaren tornihotellille. Täällä tasaisessa ja aukeassa Skånessa sen kyllä huomaa olevan kauas näkyvä maamerkki (190m), joka erottuu kymmenien kilometrien päähän joka suuntaan kun katsoo vähänkin korkeammalta. Toisaalta Malmön ja Kööpenhaminan välisen sillan (Öresundsbron) pylonit kurottavat vieläkin korkeammalle (204m). Lisäksi täällä maisemaan kuuluvat korkeat tuulivoimalat, mutta niistä ei ole maamerkeiksi koska niitä on joka paikassa. Jätkäsaaren tornihotelli (113m) näkyisi oikeasti kauas lähinnä merelle.

    Vaikka Malmö on vanha kaupunki, ei sillä ole historiallista merellistä silhuettia, vaan näkymää hallitsevat lähinnä sataman valtavat rakennukset ja nosturit, sekä edellä mainittu Turning Torso. Myös Juutinrauman salmen toisella puolella Kööpenhaminalta puuttuu merellinen silhuetti. Sielläkin maisemaa dominoivat satamarakennukset, öljysäiliöt ja tehtaanpiiput. Vanhan kaupungin näkee sitten kun menee vanhaankaupunkiin.

    Kysymys on siitä, miten alue haluaa profiloitua. Sekä Turning Torso, Öresundbro että tuulivoimalat viestivät, että tämä alue ei ole jäänyt suojelemaan pitkää historiaansa, eikä ole pyrkinyt pysäyttämään maiseman kehitystä jollekin tietylle aikakaudelle. Täällä katsotaan rohkeasti tulevaisuuteen, vaikka se muuttaakin historiallista maisemaa. Malmön ja Göteborgin asukkaat kutsuvatkin Ruotsin länsirannikkoa Ruotsin etupuoleksi (Sveriges framsida).

    Mielestäni historiallisen näkymän reuna-alueet tai tausta eivät saisi olla todellista painoarvoaan tärkeämpiä argumentteja korkeasta rakentamisesta päätettäessä. Oleellisempaa on miettiä hotellin vaikutuksia alueen viihtyvyyteen ja lähimaisemaan (Jätkäsaari on joka tapauksessa uusi alue, ja sitä tuskin rakennetaan empire-tyyliseksi), liikenteeseen (Jätkäsaari on hankalasti saavutettava pussinperä), ja osaltaan työllisyyteen ja kaupungin tuloihin.

    Leon oma pointti kirjoituksen lopussa on ehdottomasti huomionarvoinen. On tärkeää pitää mielessä, että vaikka rakennettaisiin modernia, sen ei tarvitse olla rumaa. Helsingin ylle ei tarvita neuvostopalatseja sen enempää kuin rahan linnakkeitakaan.

    Vastaa
  3. Leo, valitsitpa onnettoman kohteen ”ekorakentamisen malliesimerkiksesi”. Alun perin Santiago Calatravan Malmöön suunnitteleman Turning Torson budjetiksi kaavailtiin hulppeita 55 miljoonaa euroa, mutta lopullisten rakennuskustannusten arvioidaan nousseen liki kolminkertaisiksi. Wau! Erikoisen muotonsa takia Turning Torson teräsbetonirakenteet ovat yhtä massiiviset kuin ydinvoimalassa. Ei kovin ekoa.

    Jos jonkinlaisia ekotorneja on pakko etsiä, niin ennemmin vaikka jutussa mainitsemani Ken Yeangin töistä – joskin ongelmansa on niissäkin. Tai miksei sitten haviteltaisi puutorneja…

    Vastaa
  4. Leo,

    käy lukemassa hs 1.5.2013 kaupunkisivuilta juttu Tuoki hotellin rakentaminen tuhansia työpaikkoja. Valitettavasti en käytössäni olevilla laitteilla saa laitettua suoraa linkkiä, mutta tässä pari siteerausta:

    ”Helsingin kaupunki selvitti, että Jätkäsaaren hotellin rakentaminen työllistäisi 1500 kahdeksi vuodeksi. Arvio perustui arvostukseen ja laskuvirheeseen.”

    ”Selvityksen pohjana on Rakennusteollisuus RT:n VTT:llä teettämä tutkimus. Sen mukaan miljoonan euron sijoitus rakentamiseen tuottaa 16 henkilötyövuotta. Helsinki laski, että koska hotellin rakentaminen maksaisi 92 miljoonaa, se tuottaisi 1500 työpaikkaa vuodessa…. RT:n teettämän tutkimuksen tulosta ei voi muutenkaan suoraan soveltaa tornihotelliin. ”Luku on laskettu normaalituotannosta eli se ei suoraan päde kalliisiin ja monimutkaisiin hankkeisiin”, sanoo rakentamisen kehittämisen johtaja Jukka Pekkanen RT:stä…. Jätkäsaaren tornihotellin kohdalla joutuu siis arvaamaan, paljonko miljoonan euron sijoitus työllistää.”

    Harmi, että juttu julkaistiin vappupäivänä, jolloin ilmeisen harva valtuutettu on lehtensä kunnolla lukenut. Mutta työllisyysvaikutus ei siis ole sitä, mitä itseasiassa Hesarissakin itsessäänkin on vapun jälkeen käytetty.

    Vastaa
  5. Hyvä Leo, hyvä lista!

    Ihan vain yksityiskohtana: Kohtaa 7. en itse ymmärrä – ja samaa perusteluahan mm. Hannu Oskala on käyttänyt tornin puolesta. Sillä kyllähän torni hallitsisi näkymää myös tulevina vuosina rakennettavan Telakkarannan suunnasta, jonka elävöittäminen on ymmärtääkseni kaupungin suunnitelmissa.

    Vastaa

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami