Valtuustoaloite: Koskelantielle bussikaista

Kaupunginvaltuusto Leo StraniusHelsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa 27.3.2013 päätettiin hyväksyä Olkiluoto3-ydinvoimaprojektin lisärahoitusjärjestelyihin 30 miljoonaa euroa.

Samassa kokouksessa jätin valtuustoaloitteen siitä, että Koskelantielle saataisiin bussikaista.

Aloitteessani esitetään, että Koskelantielle (välille Koskelantien risteys/Mäkelänkatu – Intiankatu) toteutetaan bussikaista itään menevään suuntaan, ja että Koskelantiellä Olympiakylän puolella (pohjoisreuna) olevaa bussikaistaa pidennetään niin, että se alkaa jo Intiankadun risteyksestä.

Ilokseni aloitteen allekirjoitti yhteensä 43 valtuutettua kuudesta eri puolueesta. Enemmänkin olisi nimiä kertynyt, mutta osallistuin sen verran OL3-ydinvoimahankkeesta käytävään keskusteluun, että en ehtinyt läheskään kaikilta valtuutetuilta nimeä aloitteeseen pyytää lyhyen kokouksen aikana.

Hienoa, että yli puolet valtuutetuista kannatti aloitetta! Lämmin kiitos kaikille allekirjoittaneille valtuustokollegoille! Toivottavasti asia tältä pohjalta myös johtaa konkreettisiin toimiin ja Koskelantien joukkoliikenteen sujuvuutta saadaan näin parannettua.

Alla aloitteeni kokonaisuudessa.

VALTUUSTOALOITE: Koskelantielle bussikaista

Hakamäentien muutosten myötä Koskelantien liikenne on ruuhkautunut. Kadulla kulkevat bussilinjat (mm. 57, 65A, 69 ja 506) jumiutuvat henkilöautoliikenteeseen eivätkä pysy aikataulussa.  Joukkoliikenne voidaan helposti erottaa muusta liikenteestä siirtämällä se omalle kaistalleen ilman rakenteellisia muutoksia.

Koskelantien ja Mäkelänkadun liittymään on tulossa kesällä 2013 parannustoimenpiteitä mm. Koskelantien poikittaiselle linja-autoliikenteelle Mäkelänkadun liittymän yhteyteen. Samassa yhteydessä kannattaisi tarkastella myös Koskelantien bussikaistaa.

Koskelantien eteläreunalla (itään menevä suunta) on kolme kaistaa, joissa jalkakäytävän puoleisella kaistalla on tällä hetkellä osittain pysäköinti sallittu (noin 43 paikkaa), osittain aikarajoitettu pysäköinti (noin 17 paikkaa) ja yksi asiakaspysäköintipaikka.

Alueen asukkaat ovat Kanta-Helsingin omakotiyhdistyksen ja Käpylä-Seuran nimissä tehneet bussikaistasta kaupungille aloitteen vuonna 2012.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Koskelantielle (välille Koskelantien risteys/Mäkelänkatu – Intiankatu) toteutetaan bussikaista itään menevään suuntaan, ja että Koskelantiellä Olympiakylän puolella (pohjoisreuna) olevaa bussikaistaa pidennetään niin, että se alkaa jo Intiankadun risteyksestä.

Helsingissä 27.3.2013
Leo Stranius
Kaupunginvaltuutettu (vihr.)

2 kommenttia artikkeliin ”Valtuustoaloite: Koskelantielle bussikaista”

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami