Luonto-Liiton saavutuksia ja joulukortti

Vuonna 2012 Luonto-Liitto sai aikaiseksi vaikka mitä!

Jäsenmäärä jatkoi kasvuaan, saimme paljon uutta rahoitusta ympäristökasvatustyöhön, teimme historiallisen kansalaisaloitteen ja tuotimme noin 500 kohteen suojeluesityksen Metsähallitukselle!

Ohessa Luonto-Liiton joulukortti ja alla 14 hienoa saavutusta, joita Luonto-Liitto on tehnyt todeksi viime vuosien aikana.

Luonto-Liiton saavutuksia:
– Luonto-Liiitto on järjestänyt retkiä, kerhoja ja leirejä, joille on osallistunut tuhansia lapsia, nuoria ja aikuisia.
– Luonto-Liitto on edistänyt luonnonsuojelua kouluissa pitämällä tuhansia oppitunteja.
– Luonto-Liitto on perustanut satoja luontokerhoja eri puolille Suomea. Esimerkiksi viime vuosina Kerhokummi-hankkeen puitteissa on tarjottu kerhopaikka sadoille lapsille.
– Luonto-Liitto on järjestänyt vuosittain Kevätseurannan ja lapsille Kevättuulen, joka on kerännyt kymmeniä tuhansia havaintoja kevään ensilajeista.
– Luonto-Liiton metsäryhmän tuottamalla tiedolla oli keskeinen rooli Pohjois-Suomen vanhojen metsien (2007) ja Metsä-Lapin metsäerämaiden (2009) suojeluprosesseissa, joissa suojeluun päätyi yhteensä noin 200 000 hehtaaria metsiä, soita ja tuntureiden lakialueita.
– Luonto-Liitto tuotti yhdessä muiden luontojärjestöjen kanssa suojeluesityksiä metsäyhtiölle (noin 100 kohdetta vuosina 2008-2011) ja Metsähallitukselle (noin 500 kohdetta vuonna 2012) – näistä alueista muutamia on jo suojeltu ja käynnissä olevissa prosesseissa tullaan suojelemaan paljon lisää.
– Luonto-Liitto on puolustanut rohkeasti susien olemassaolon oikeutta.
– Luonto-Liitto on tehnyt Suomen historian ensimmäisen kansalaisaloitteen yhdessä Animalian, Oikeutta Eläimille ja SEY:n kanssa.
– Luonto-Liitto on ollut mukana Polttava Kysymys -koalitiossa viemässä ilmastolakia hallitusohjelmaan.
– Luonto-Liitto on julkaissut Monimuotoinen metsä -julistenäyttelyn.
– Luonto-Liiton Salaperäinen metsä -kirjoituskilpailuun osallistui vuonna 2012 1800 lasta ja nuorta eri puolilta Suomea.
– Luonto-Liitto on toteuttanut Lapset Luontoon -viestintäkampanjan, jonka aikana kannustettiin ammattikasvattajia ja vanhempia tarjoamaan lapsille hyvinvointia tukevia luontokokemuksia.
– Luonto-Liitto kokosi yhdessä muiden toimijoiden kanssa Vaara-Kainuun kansallispuistoesityksen sekä hankki sille lähikuntien tuen.
– Luonto-Liitto on järjestänyt vuoittain Älä osta mitään -päivän Suomessa.

Yksi kommentti artikkeliin ”Luonto-Liiton saavutuksia ja joulukortti”

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami