Ympäristöjärjestöjen kunnallisvaalitavoitteet

Ympäristöjärjestöt julkaisivat 2.10.2012 omat kunnallisvaalitavoitteensa (PDF).

Kunnissa on mahdollisuus tehdä päätöksiä, jotka suojelevat ympäristöä ja suuntaavat kuntataloutta kestävään suuntaan.

Kuntalaisilta kertyvät veroeurot tulisi suunnata kestäviin hankintoihin ja ilmastoystävällisiin energiamuotoihin.

”Hiilineutraalia Suomea ei voida saavuttaa ilman vähäpäästöisiä kuntia”, järjestöt muistuttavat.

Järjestöjen mukaan Suomi ei enää kestä yhtään kaivos- tai turpeenottohanketta, joka pilaa merkittävästi vesistöjä.

”Luonnonvarojen lyhytnäköinen hyödyntäminen voi kunnissa heijastua muun muassa muuton tyrehtymisenä kuntaan sekä väestön ikärakenteen heikentymisenä”, vaalitavoitteissa muistutetaan.

Suomessa tehdään julkisia hankintoja noin 22 miljardilla eurolla vuosittain. Tästä lähes kolme neljännestä on kuntien, kuntayhtymien ja muiden kunnallisten organisaatioiden hankintoja.

BirdLife Suomi, Greenpeace, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Natur och Miljö, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF muistuttavat, että tämän rahasumman ohjaamisessa olisi huomioitava ympäristö. Ympäristöjärjestöt kehottavatkin kuntapäättäjiä asettumaan ohjaksiin hyvän ympäristöpolitiikan tekemiseksi.

”Kuntien hankinnat vastaavat suuruudeltaan kolmasosaa valtion budjetista. Suurina ostajina kunnilla on mahdollisuus parantaa ratkaisevasti esimerkiksi luomuruoan asemaa markkinoilla”, järjestöt muistuttavat. Ympäristövastuullisuuden tulee järjestöjen mukaan ohjata myös muun muassa sähkön hankintaa, julkisten rakennusten uudis- ja korjausrakentamista sekä elintarvike- ja sähkölaitteiden hankintoja.

Ympäristöjärjestöt asettavat kahdeksan keskeistä haastetta kuntapolitiikalle. Kestävien hankintojen, ilmastoystävällisen energiapolitiikan, ympäristöystävällisemmän kaavoituksen ja paremman vesiensuojelun lisäksi järjestöt haluavat, että kunnissa vähennetään syntyvän jätteen määrää, edistetään julkista ja kevyttä liikennettä, käsitellään kuntamaita ja  –metsiä luonnonarvot säilyttäen ja tuetaan ympäristökasvatusta.

Omat kunnallisvaalitavoitteeni löytyvät täältä: Tulevien sukupolvien Helsinki.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami