Think Jugaad: Nosta itsesi uudelle energiatasolle

Kävin torstaina (7.6.) kevyen juoksulenkin ja pyöräilyn jälkeen Medstepsin aamiaistilaisuudessa.  Tilaisuuden kutsu oli otsikoitu houkuttelevasti: ”Nosta itsesi uudelle energiatasolle”.

Tavoitteena oli keskustella työpaikkojen hyvinvoinnista ja terveydestä. Tilaisuuden yhteydessä oli mahdollisuus osallistua klo 7.00 alkavaan kahvakuulatreeniin ja keskustelun jälkeen sai oman kehonkoostumusmittauksen.

Aamiaissession kiinnostavimman puheenvuoron käytti 15/30 Researchin toimitusjohtaja Markus Keränen. Hänen mukaansa olemme siirtymässä hitaan kasvun vuosikymmeneen. Tehtyjen työtuntien määrä tulee vähentymään ja työntehokkuus laskemaan. Näin ollen myös talouskasvu hiipuu ja resurssit käyvät niukemmiksi mm. ekologisten rajojen tullessa vastaan.

Menestyksen salaisuus on epäonnistumisen sietokyky ja valtava tahto. Keränen kiteytti oman puheenvuoronsa kolmeen huomioon:

1. Think Jugaad. Varaudu hitaan kasvun aikaan. Siinä menestyksen resepti on tehdä luovia, nopeita ja räätälöityjä ratkaisuja niukkojen resurssien maailmassa. Jugaad on Hindi-kielen sana ja siitä lisää esim. täällä.

2. Laajenna viitekehystä. Näkökulmaa laajentavat esteet ja turha kiire on syytä poistaa. Kannattaa varata aikaa erilaisille asioille ja varmistaa oma oppiminen. Viitekehystä voi laajentaa hakeutumalla uusille alueille ja hyödyntää yllättävistä tilanteista saatuja sovelluksia ja ratkaisuja.

3. Tee törkeitä lupauksia. Ei kannata luvata mitään, mihin ei suhtaudu intohimoisesti. Ja mikäli lupaat jotain, kannattaa tehdä törkeän suuria lupauksia, joilla voi yllättää ja ylittää odotukset.

Lisäksi Firstbeatin liiketoimintajohtaja Juho Tuppurainen kävi läpi esimerkkejä siitä, miten palautua kiireen keskeltä. Hyvinvoinnin lähtökohta kun on juuri hyvä palautuminen. Pitkä loma ei yksin auta, vaan myös arjessa täytyy olla riittävästi palautumisen hetkiä.

Tuppurainen esitteli lukuja, joiden mukaan 20 prosenttia suomalaisista kärsii vakavista palautumisongelmista. Esimerkiksi viiden vähäunisen yön jälkeen aivojen suorituskyky laskee 40 prosenttia. Suomalaisten keskikunto (VO2 max 32ml/min/kg) riittää vain noin kuuden tunnin työpäivästä selviytymiseen.

Kiinnostavaa oli myös se, että Firstbeatin tekemien tutkimusten valossa viikon kuormittavin päivä ihmisille on usein lauantai. Lisäksi heinäkuussa jo valmiiksi huonokuntoisten ihmisten palautumiskyky romahtaa entisestään siinä missä hyväkuntoiset selviävät ilman merkittävää notkahdusta.

Palautumista estävät erityisesti lyhyet yöunet, pitkittynyt stressitaso, liian myöhäinen kova liikunta, myöhäinen näyttöpäätetyö ja sähköposti, alkoholin käyttö, sairastelu ja huono kunto. Hyvä suorituskyky muodostuu vastaavasti tasapainoisesta liikunnasta, työstä, levosta ja unesta, vapaa-ajasta, ravinnosta ja sosiaalisista suhteista.

 

2 kommenttia artikkeliin ”Think Jugaad: Nosta itsesi uudelle energiatasolle”

  1. Päivitysilmoitus: Luovuutta lehtiroskiksesta

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami