Presidentinvaalit: Yhteenveto ja onnittelut!

On ollut poikkeuksellisen hienoa ja innostavaa seurata presidentinvaaleja Pekka Haavisto -ilmiön myötä.

Toivottavasti sama vire ja suomalaisten yhteiskunnan politisoituminen jatkuu syksyn kunnallisvaaleissa. Siellä kun tehdään ihmisten arjen näkökulmasta paljon tärkeämpiä valintoja kuin presidentinvaaleissa.

Ensimmäisellä kierroksella lähes viidesosa suomalaisista oli sitä mieltä, että presidentiksemme paras vaihtoehto on helsinkiläinen vihreä siviilipalveluksen suorittanut kasvissyöjä ja homoseksuaali, jolla on ulkomaalaistaustainen puoliso. Toisella kierroksella tätä mieltä oli jo yli miljoona suomalaista eli 37,4 prosenttia äänestäneistä.

Tämä kertoo mielestäni ympäristötietoisesta, suvaitsevaisesta ja moniarvoisesta Suomesta. Varsinkin kun nämä sinällään varsin merkityksettömät taustatekijät nostettiin hyvin näkyvästi esille julkisessa keskustelussa.

Uskon, että presidentinvaalien toisella kierroksella valinta tapahtui lopulta liberaalin ja konservatiivisen Suomen välillä. Vielä aika ei ollut tarpeeksi kypsä Haavistolle. Tulevina vuosina tilanne saattaa olla toinen. Ainakin pysyvä positiivinen jälki tästä on ihmisten mieliin jäänyt. Yli miljoona suomalaista hymyilee ja lähes pari miljoonaa on vähintään iloinen vaalien voitosta.

Pekka Haaviston kampanja on ollut presidentinvaalien ilmaveivi. Siinä on ollut mukana inspiroiva yksilösuoritus, hyvä jengi, mahtava meininki ja luova yleisö. Haaviston kampanja on ollut malliesimerkki positiivisesta toiminnasta. Toisten syyttelyn sijaan on etsitty ja tuotu esiin yhteisen ymmärryksen paikkoja. Tämä yhteinen ymmärrys ja suvaitsevaisuus oli leimallista vaalien toisen kierroksen keskusteluissa.

Siinä missä kevään 2011 eduskuntavaaleissa vihreät asemoivat itsensä perussuomalaisia vastaan, on strategia ollut tällä kertaa toinen. Ja hyvin näytti toimivan. Myös Kokoomus on viime vuosien aikana menestynyt hyvin positiivisella kampanjoinnillaan.

Miten tästä eteenpäin?

On ollut mukava seurata innovatiivista kampanjointia. Tukikonserttien lisäksi on ollut flashmob -tempauksia ja Pahvi-Saulia. Kansalaisaktivistina tästä voi ammentaa paljon ideoita omaan toimintaan.

Monet luonnonsuojelijat ovat olleet suivaantuneita Sauli Niinistön 15-vuoden takaiseen lausuntoon, jossa hän toteaa luonnonsuojelusta seuraavaa:

”Onko nyt viimeinenkin puu jätettävä pystyyn mätänemään, niin että kaikki metsämme rämettyvät läpipääsemättömiksi ryteiköiksi, joita kauniisti kutsutaan luonnontilaisiksi aarniometsiksi. Ja kaikki tämä vain sen takia, että jokainen tupajumi ja torakka saisi viettää monimuotoista ja onnellista elämää. Me suomalaiset olemme luonnonläheinen kansa, mutta miksi suojelisimme leivän suustamme.”
– Sauli Niinistö Helsingin Sanomissa keväällä 1997.

Onneksi ihminen kuitenkin muuttuu 15-vuoden aikana. Esimerkiksi juuri vaalipäivän alla julkaistu YLE:n 29 yleisökysymyksen lista paljastaa, että myös Niinistö ymmärtää tämän päivän ympäristöhaasteet. Kysymykseen Talvivaaran kaivoksen päästöistä ja ympäristöongelmista Niinistö kommentoi seuraavaa:

”Ympäristön vahingoittaminen tai laiminlyönti, oli sitten kyse kaivosteollisuudesta tai mistä vaan, on aina tuomittavaa. Hereillä pitää näissä asioissa olla sekä valvovan viranomaisen että itse yrityksen. Ympäristömääräyksiä on noudatettava, niistä ei voi lipsua minkään tekosyyn varjolla. Kaiken kaikkiaan on löydettävä sellaiset toimintatavat, että kuormittavat vaikutukset ympäristöön voidaan minimoida.”

Lisäksi YLE:n vaalikoneessa Niinistö kommentoi kysymystä ”Maapallon pelastaminen vaatii luopumista jatkuvan talouskasvun tavoitteesta.” seuraavasti: ”Väestönlisäys ja ilmastonmuutos ovat suurimmat uhat. Kestävän kehityksen talouskasvu luo edellytyksiä ympäristön tuhoutumisen ehkäisyyn.”

Uskon, että presidenttinä Sauli Niinistö tulee voimakkaasti pitämään huolta myös ihmisoikeuksista, tasa-arvosta, hyvinvointiyhteiskunnan puolustamisesta, ympäristöstä ja eläinten oikeuksista. Niin paljon hän on näihin teemoihin eri vaalikeskusteluissa kuitenkin kiinnittänyt huomiota.

Onneksi olkoon hienosta kampanjasta ja ihmisten sytyttämisestä Pekka Haavisto!  Onneksi olkoon selvästä voitosta ja valinnasta Suomen tasavallan presidentiksi Sauli Niinistö!

Yksi kommentti artikkeliin ”Presidentinvaalit: Yhteenveto ja onnittelut!”

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami