Hyvää ystävänpäivää: 13 vinkkiä vuorovaikutukseen

Ihmissuhteet eivät ole aina helppoja. On kilpailua, erimielisyyksiä, katkeruutta ja torjuntaa. Ystävänpäivänä on hyvä pohtia omaa suhtautumista ihmisiin ja ystäviin sekä kehittää vuorovaikutusta muiden kanssa.

Yksin kun voi tehdä lopulta niin vähän. Yhdessä meissä on voimaa ja jokainen tarvitsee ystäviä ympärilleen, jotka jakavat ilot ja surut, yhteiset arvot ja kiinnostuksen kohteet sekä näkemyksen siitä, mihin suuntaan maailmaa kannattaa viedä.

Ihmisten välisessä kanssakäymisessä kannattaa muistaa rikastava vuorovaikutus. Ohessa 13 ajatusta siihen, miten ihmisten kanssa voi toimia:

– Ota tavoitteeksi ihmisiä tavatessa, että he ovat vuorovaikutustilanteen jälkeen paremmalla tuulella kuin ennen kohtaamistanne.
– Kysy toiselta hänen kuulumisia ja vointiaan sekä näkemyksiä ja mielipiteitä eri asioihin.
– Ole se henkilö, joka saa muut tuntemaan itsensä onnelliseksi ja merkitykselliseksi.
– Jaa iloa, toivoa, energiaa ja rohkeutta muille.
– Hyväksy ystäväsi sellaisena kuin he ovat.
– Kuuntele muita ymmärtääksesi, älä keskeyttääksesi.
– Ota lähtökohdaksi ihmisten kanssa voiton sijaan rakkaus.
– Anna ihmisille koston ja katkeruuden sijaan anteeksi.
– Innosta ihmisiä vastavuoroisuuteen tekemällä parempia kysymyksiä.
– Pyydä palvelusta ystävältäsi.
– Auta ihmisiä olemaan parhaimmillaan heidän omissa jutuissaan.
– Anna  ihmisille hyvä maine ylläpidettäväksi – kehu selän takana.
– Hymyile vastaantulevalle.

Kiitos kaikille omille ystävilleni, lapsuuden kavereille Kannuksessa, koulukavereille Helsingissä, opiskelijatovereille Tampereella, kansalaisaktivistikollegoille järjestöissä ja eri yhteiskunnallisissa liikkeissä sekä läheisille ihmisille matkan varrella! Iso kiitos inspiraatiosta, tuesta, avusta ja voimasta, jonka olen teiltä kaikilta vuosien varrella saanut. Ilman teitä kaikki olisi paljon harmaampaa.

Hyvää ystävänpäivää kaikille ystäville ja blogin lukijoille!

2 kommenttia artikkeliin ”Hyvää ystävänpäivää: 13 vinkkiä vuorovaikutukseen”

  1. Hei Leo ja kiitos näistä sanoista! Kopsaankin nämä tästä mukaani, kun iltapäivällä kohtaan tuttuja ja pian-tuttuja ihmisiä, joiden kanssa alan ideoida kaikille yhteistä ja yleistä Hyvää päivää.

    Vastaa

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami