Viikkopäiväkirja 47 (21.-27.11.2011)

Maanantai: Osallistuin aamupäivällä Jyväskylän yliopiston toteuttamaan Argumenta-hankkeen loppuseminaariin Biomassan kestävästä käytöstä. Tilaisuudessa TEM:n ylijohtaja Esa Härmälä puhui kuin olisi ollut ympäristöasiantuntijoiden sijaan MTK:n tupaillassa. Härmälä puhui omasta metsästään ja veti siitä johtopäätökset, että suomalainen biomassan hyödyntäminen on kestävällä pohjalla. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta ja pistin toimeen edellisen viikonlopun valtuuston päätöksiä. Illalla osallistuin taloyhtiö Asunto Oy Lähtökuopan ylimääräiseen yhtiökokoukseen ja kävin juoksemassa vauvan kanssa.

Tiistai: Pyöräilin aamulla Luonto-Liiton toimistolle hoitamaan henkilöstö- ja hallintoasioita. Aamupäivällä kävimme läpi myös Malvan ja Samin kanssa valtuuston tekemiä lisäyksiä toimintasuunnitelmaan. Lisäksi tiedotimme tulevasta Älä osta mitään -päivästä. Iltapäiväksi pyöräilin Herttoniemessä sijaitsevaan Luonto-Liiton varainhankintayksikköön, jossa järjestettiin työterveyshoitajan työpaikkakäynti. Loppupäivän tein lähitöitä kotoa käsin. Valmistelin tulevia esityksiä ja kirjoituksia.

Keskiviikko: Vietin vapaapäivää. Aamulla nukuin pitkään (nousin ylös klo 9.30), leikin vauvan kanssa, järjestelin papereita ja tietokoneen tiedostoja sekä lueskelin paria hyvää kirjaa. Iltapäivällä kirjoitin ViNOn Onnellinen yhteiskunta -hankkeen sivuille tekstin onnellisuuspolitiikan puolesta ja viimeistelin Arjen kolumnin Luonnonsuojelijalehteen. Päivän päätteeksi osallistuimme perhevalmennukseen Leikkipuisto Intiassa, jossa katsoimme videon lapsen kanssa kommunikoinnista. On todella hienoa, että kaupunki tarjoaa lapsiperheiden arjen tueksi näin hyviä ammattilaispalveluita.

Torstai: Kävin aamulla vauvan kanssa juoksemassa. Luonto-Liiton toimistolle pyöräiltyäni kävin läpi sähköposteja sekä hoidin henkilöstö- ja talousasioita. Lounaalle suuntasin mainostoimisto Dynamoon puhumaan ruoasta ja sen ympäristövaikutuksista sekä siitä, miten voi elää hyvää elämää. Iltapäivän tein töitä kotoa käsin. Eläin- ja ympäristöjärjestöt tiedottivat tulevan lauantain (26.11.) Millä oikeudella -mielenosoituksesta. Itse olen puhunut sen puolesta, että lihalle ja juustolle saataisiin haittavero sekä kouluihin lisää kasvisruokapäiviä. Päivän päätteeksi Anna-Stiina ja Samuel tulivat kylään, luonnostelin Luonto-Liiton hallituksen esityslistaa sekä kävin läpi sähköposteja.

Perjantai: Onnittelin aamulla Sinikka Nopolaa syntymäpäivän kunniaksi YLE radio 1:n Jukka Arvasalon ohjelmassa. Samalla vaihdoimme muutaman sanan Älä osta mitään -päivästä. Tämän jälkeen kävin parturissa ja pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle, jossa vastailin ensin Taloussanomien toimittajalle Älä osta mitään -päivästä ja sen jälkeen YLEn uutisille Durbanin ilmastokokouksen odotuksista. Raketti-spagetti ja soijarouhe-lounaan jälkeen vedin Luonto-Liiton järjestämän Näkökulmia kulutusyhteiskuntaan -keskustelutilaisuuden Kirjasto 10:ssä. Illalla kävin juoksemassa vauvan ja Annukan kanssa sekä saunassa yläkerran naapureiden kanssa.

Lauantai: Matkustin aamulla Tampereelle ja Varalan urheiluopistolle Suomen luonnonsuojeluliiton valtuuston syyskokoukseen. Ensimmäisen päivän aikana asetettiin illan työryhmät, tehtiin ehdotukset hallituksen jäseniksi sekä käytiin läpi talousarvioehdotus ja toimintasuunnitelma vuodelle 2012. Illalla istuttiin työryhmissä viimeistelemässä asiakirjoja. Ennen illanviettoa ja saunaa kävin Pyynikin harjun maisemissa juoksemassa.

Sunnuntai: Suomen luonnonsuojeluliiton syyskokous jatkui. Aamupäivällä käytiin läpi muutokset toimintasuunnitelmaan sekä äänestettiin hallituksen jäsenistä. Vuosille 2012-2013 tulivat valituksi Riku Rinnekangas, Heli Jutila, Helvi Heinonen-Tanski, Sirkku Manninen ja Heikki Simola. Varajäseniksi vuodelle 2012 valittiin Reija-Riikka Stenbäck ja Tarja Heikkonen. Onneksi olkoon valituille! Lisäksi käytiin lähetekeskustelua luonnonsuojelustrategiasta ja tulevaisuuden liittorakenteesta. Viikonlopun kokousväki kaipaili kansallispuistoa Tampereen kärkihankkeeksi. Vuoden 2012 toiminnan pääteema Luonnonsuojeluliitossa tulee olemaan vesiensuojelu. Kotiin Tampereelta palattuani valmistelin tulevan viikon esityksiä ja kirjoituksia sekä siivosin.

Yksi kommentti artikkeliin ”Viikkopäiväkirja 47 (21.-27.11.2011)”

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami