Seminaariraportti: Missä ne vaikuttamisen paikat ovat?

Viime viikonloppuna Luonto-Liiton syyskokouksen yhteydessä järjestettiin miniseminaari ”Missä ne vaikuttamisen paikat oikein ovat?”

Tavoitteena oli pohtia kansalaisvaikuttamista yksilön, kaupunginosan, kaupungin ja valtion tasolla.

Ohessa viisi havaintoa seminaarin annista:

1. Luonto-Liiton puheenjohtaja Tuomo Lindholm haastoi tilaisuuden aluksi koko seminaarin asetelman. Vaikuttamisen paikat eivät välttämättä ole vain valtion, kunnan ja yksilön tasolla. Vaikuttamisen paikkoja on metsissä, soilla, susien reviireillä ja Luonto-Liiton toimistolla Annankadulla.

2. Allianssin ilmastolähettiläs ja Ekopop-kirjailija Tom Henriksson kertoi vaikuttamisesta yksilön näkökulmasta. Tomin mielestä toiminnassa on tärkeä vaalia rikastavaa vuorovaikutusta ja toisten kannustamista sekä vaikuttamista yhteiskunnan rakenteisiin. Miten Luonto-Liitossa ja ympäristöjärjestöissä voitaisiin luoda toimintaympäristö, jossa kannustettaisiin ihmisiä entistä enemmän?

3. Ympäristöministerin erityisavustaja ja Vihreiden Nuorten ja Opiskelijoiden puheenjohtaja Paloma Hannonen kertoi hallitusvaikuttamisesta sekä nuorisojärjestön vaikuttamisesta puolueen suuntaan. Miten Luonto-Liitto voisi vaikuttaa entistä tiiviimmin myös aikuisjärjestö Suomen luonnonsuojeluliiton linjauksiin?

4. Helsingin Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja kansanedustajan avustaja Sampo Villanen kertoi toiminnasta erilaisissa kansalaisliikkeissä ja puoluepoliittisissa ympyröissä. Miten Luonto-Liitto voisi olla luotettava ja asiantunteva toimija sekä verkostoitua välillä myös mahdollisimman erilaisten tahojen kanssa?

5. Kallio-liikkeen puuhahenkilö Erkki Perälä esitteli Kallio-liikkeen toimintaa osoittaen, että aktiivista kansalaistoimintaa voi syntyä myös järjestöjen ulkopuolella ilman taloudellisia resursseja. Miten Luonto-Liitto voisi tukea ihmisten omaehtoista toimintaa ja hyödyntää julkisuutta, sosiaalista mediaa ja ihmisten halua toimia lähiympäristön puolesta entistä paremmin?

Kaiken kaikkiaan erinomainen kokonaisuus. Kiitos hienoille puheenvuoron pitäjille ja Luonto-Liiton porukoille aktiivisesta keskustelusta!

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami