Helsinki City Marathon: Epäonnistumisen kokemuksia ja hienoja hetkiä

Kävin viikonloppuna juoksemassa Helsinki City Marathonin.

Kyseessä oli neljäs maraton-juoksuni. Tavoitteena oli juosta tasaista vauhtia matka noin neljän tunnin aikaan. Pieleen meni.

Lähdin matkaan neljän tunnin porukassa ja juoksu sujuikin oikein kivasti aina 32 kilometriin asti (10km: 0:56:32 / 21,1km: 1:58:36 / 30 km: 2:48:23). Tämän jälkeen loppui motivaatio eli henkinen kantti petti. Loppumatkasta tuli rikkonainen usean pysähdyksen ja kävelyn myötä. Ei yksinkertaisesti huvittanut. Olympiastadionilla kello näytti aikaa 4:24:47.

Ennen juoksua olin noudatellut Juoksija-lehden harjoitusohjelmaa, jolla maraton pitäisi mennä aikaan 2.45-3.20. Voi tietysti olla, että ohjelma oli liian rankka, kun siihen päälle on tullut vielä arkipyöräilyt. Toisaalta lähdin juoksemaan neljän tunnin ryhmässä, joten alkuvauhti ei varmasti ollut liian kova. Lisäksi sääolosuhteet olivat erinomaiset, valmistautuminen oli sujunut hyvin ja pastaa oli syöty kunnolla.

Maraton-juoksu on kaikesta huolimatta hieno laji. Esimerkiksi Helsinki City Marathonin reitillä oli seuraavia hienoja hetkiä.

1. Kärki. Neljän tunnin vauhtia juostessa (19 km:n kohdalla) kärkijuoksijoiden joukko tulee vastaan Lauttasaaren sillalla. Juostessa ei voi kuin ihailla, miten kovaa kärki menee. On hienoa olla mukana taputtamassa ja kannustamassa 30 km kohdalla menevää kärkijoukkoa.

2. Kannustus. On upeaa, miten paljon matkan varrella on ihmisiä kannustamassa. Kaikkein hienointa on matkan varrella nähdä tietysti tuttuja ja läheisiä. Varsinkin viimeisten kilometrien kohdalla kannustuksesta on uskomaton apu.

3. Juoksijasankarit. Matkan varrella näkee paljon erilaisia juoksijoita. Toiset pukeutuvat hassuihin pukuihin tai päähineisiin. Kaikkein suurimman vaikutuksen tekivät kuitenkin veteraanijuoksijat – esimerkiksi se, joka oli juoksemassa Helsinki Cityä kolmannenkymmenennen kerran tai sokea kaveri, joka juoksi avustajansa kanssa.

4. Olympiastadion. On kieltämättä upea kokemus kaartaa olympiastadionin porteista sisään loppusuoralle. Ja vielä upeampaa on katsoa, kuinka ihmisistä löytyy uskomatonta voimaa ja jaksamista viimeisille sadoille metreille. Maalissa jokainen on voittaja.

Kaikkein parasta maraton-juoksussa on tietysti harjoittelu. Loppujen lopuksi on ihan sama mihin aikaan tai miten jonkun yksittäisen juoksun jonain tiettynä päivänä suorittaa. Vaikka juoksu menisi pieleen, ei kukaan voi viedä pois niitä satoja ja tuhansia nautittuja juoksukilometrejä, joita sinulle on kertynyt harjoittelun aikana.

Itse matka on juoksussa tärkeämpi kuin aika tai päämäärä. Sitä paitsi epäonnistuminen tekee hyvää. Ei voi onnistua, ellei uskalla koskaan epäonnistua. Viisaus syntyy usein epäonnistumisen kokemuksesta. Kivulias kokemus ja siitä seuraava pohdiskelu auttavat oppimaan.

Lue myös nämä:
Juoksemisen filosofia: Miksi juoksen?
Vegaanin maraton ja viikon ruokalista

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami