Michael Lettenmeier: Nyt, jos koskaan!

Vieraskynäblogissa Michael Lettenmeier

Kävin äskettäin Saksassa, reilu viikko Japanin tsunamin jälkeen. Ja täytyy sanoa, että olin todella yllättynyt.

Saksassa on oikeasti alkanut keskustelu ydinvoimasta ja energiapolitiikasta. Itse asiassa ennennäkömätön keskustelu.

Ennennäkemätöntä Saksassa alkaneessa keskustelussa on, että Japanin tapahtumat ovat saaneet ennen täysin ydinvoimaan uskoneita ymmärtämään, että ydinvoiman riskit ovat todella olemassa ja ne voivat realisoitua jopa korkeasti kehittyneessä teknologiamaassa. Sellaisessa maassa, josta viimekseksi olisi uskottu, että teknologia voi pettää.

Uutta tässä on erityisesti se, ketkä tahot ovat alkaneet epäilemään tähänastisen energiapolitiikan järkevyyttä: hallituspuolue CDU ja maan konservatiiviset lehdet. Ydinvoimakritiikkiä ja –varovaisuutta kuulee siis nyt niiden suusta, jotka nauroivat kovalla äänellä 1990-luvulla, kun Saksan demarit hoksasivat, että ydinvoiman riskit ovat liian suuria. Jotka nauroivat vuosituhannen vaihteessa, kun demarit vihreiden avustuksella tekivät ensimmäiset päätökset ydinvoimasta luopumiseksi.

Saksan konservatiivilehdistö on vuosikausia ärsyttänyt minua tekonologiausoisessa suhtautumisessa ydinvoimaan. Nyt jopa Frankfurter Allgemeine Zeitung vastaa niille, joiden mielestä ydinvoiman nostaminen vaaliteemaksi on Japanin uhrien pilkkaamista, että ”milloin sitten pitäisi puhua tällaisista suurista yhteiskunnallisista kiistanaiheista, jos ei vaalitaistelun aikana”.

Saksan kansalle ainakin ydinvoima kelpasi vaaliteemaksi. Viime viikonloppuna oli kaksi tämän vuoden seitsemästä osavaltiovaalista. Rheinland-Pfalzissa vihreät kolminkertaistivat äänimääränsä ja pääsevät mukaan hallitukseen. Baden-Württembergissä vihreät kaksinkertaistivat äänimääränsä 24 prosenttiin ja saavat kaikkien aikojen ensimmäisen virheän osavaltiopääministerin!

Herätys, Suomi!
– Nyt jos koskaan kannattaa myöntää jo, ettei ydinvoimaa voida sataprosenttisella varmuudella hallita.
– Nyt jos koskaan pitää nostaa ydinvoima vaalikeskustelun aiheeksi.
– Nyt jos koskaan kannattaa lopettaa Olkiluoto 3:n rakennustyöt sen sijaan, että jatketaan jatkuvasti paljastuvia rakennusvirheita. Voimala on vuosia myöhässä, mutteivät valot ole vieläkään sammuneet Suomesta. Olkiluoto 3:n tyypin voimalan rakennustyöt on Ranskassa pysäytetty jo.
– Nyt jos koskaan kannattaa lähteä suunnittelemaan, miten ja milloin päästään kokonaan eroon ydinvoimasta. Vaihtoehtoja on ja energiatehokkuuspotentiaalia löytyy, ilmasto ei käy selitykseksi.

Äänestäkää Leo eduskuntaan, jos haluatte olla varmoja, että ehdokas varmasti haluaa pikaisesti eroon ydinvoimasta.

Michael Lettenmeier on saksalais-lahtelainen ekotehokkuuskonsultti ja D-mat oy:n toimitusjohtaja.

Yksi kommentti artikkeliin ”Michael Lettenmeier: Nyt, jos koskaan!”

  1. Saksan konservatiivilehdistö on vuosikausia ärsyttänyt minua tekonologiausoisessa suhtautumisessa ydinvoimaan.

    Minä tiedän monta, keitä ärsyttää teknologiauskoinen suhtautuminen uusiutuvan energian mahdollisuuksiin. Minä en siksi hylkäisi yhtäkään hiiletöntä energiamuotoa.

    Vastaa

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami