Onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi – Osa 4: Vaalirahoitukselle katto

Tässä kirjoitussarjassa pohdin kevään ajan, millainen olisi onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi.

Tässä osassa käsittelen vaalirahoitusta.

Eduskuntavaalikampanjat ovat käynnistyneet tai käynnistymässä itse kullakin. Oma eduskuntavaaliehdokkuuteni julkistettiin tiistaina 1.2.2011.

Ensimmäisen viikon aikana sain lahjoituksia aika mukavasti – yhteensä 1136 euroa.

Samaan aikaan huomasin, että ulkoministeri Alexander Stubb oli järjestänyt vaaliseminaarin. Pääsylipputuloja ministerin vaalikampanjaan oli kerätty tuosta yhdestä seminaarista 73 406 euroa. Vastaavasti yksi parikymmpinen ehdokaskollegani on saanut kuulemani mukaan tähän mennessä lahjoituksia 40 euroa.

Vähän eri lähtökohdistä tähän hommaan siis itse kukin ponnistaa!

Demokratian periaatteisiin tulisi kuulua, että vaaleissa on mahdollisuus menestyä ilman poikkeuksellisen suurta varallisuutta. Kyse on tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Siitä, että vaaleissa kilpailtaisiin oikeasti asioilla eikä rahalla.

Tästä syystä olisi perusteltua, että määriteltäisiin vaalikampanjointiin käytettävällä rahamäärälle katto. Muussa tapauksessa vaaleissa käydään aina ensimmäinen kierros siitä, kenellä on mahdollisuus investoida tai kerätä rahaa vaalikampanjaan. Ja voi vain kuvitella jos toisella on 1000 euroa käytössä ja toisella 100 000 euroa, kumpi saa samalle asialle paremmin huomiota.

Monessa yhteydessä kampanjakatoksi on esitetty 50 000 euroa. Kampanjakatto olisi perusteltua mielestäni viidestä syystä:

1. Kampanjakatto lisäisi ehdokkaiden välistä tasa-arvoa.
2. Vaaleissa kilpailtaisiin enemmän asioilla eikä rahalla.
3. Vähävaraisetkin voisivat kampanjoida tasaveroisemmin.
4. Ehdokkaat, jotka eivät aja rahatalouden intressiä, voisivat menestyä vaaleissa.
5. Ehdokkaat, joilla ei ole suhteita rahakkaisiin tahoihin, voisivat menestyä vaaleissa.

Mikä olisi sinun mielestäsi sopiva rahasumma eduskuntavaalikampanjakatoksi?

Oma vaalirahoitukseni on seurattavissa lähes reaaliaikaisesti verkkosivuiltani.

Ai niin. Ja onnellisuus, kohtuullisuus, ekologisuus -kampanjaa voi tietysti tukea täältä.

Kirjoitussarjan aiemmat osat ovat luettavissa täältä:
– Osa 1: Peruselementit
– Osa 2: Yksilön ja yhteiskunnan onnellisuus
– Osa 3: Kohtuullisuus

Yksi kommentti artikkeliin ”Onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi – Osa 4: Vaalirahoitukselle katto”

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami