Viikkopäiväkirja 4 (24.-30.1.2011)

Maanantaina kävin aamulla juoksemassa sekä tein lihaskuntoharjoittelua ja venyttelin. Aamulla Luonto-Liitto tiedotti siitä, kuinka Metsähallitus vesittää valtion retkeilyalueiden suojelutavoitteita. Luonto-Liiton toimistolle pyöräiltyäni vastasin Kati Berningerin kysymyksiin koskien kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa -kirjahanketta. Lounaalla kävin kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon kanssa. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta ja kävin läpi sähköposteja. Illaksi pyöräilin kotiin, jossa valmistelin tulevaa kampanjaa.

Tiistaina kävin aamulla juoksemassa. Pyöräiltyäni Luonto-Liiton toimistolle kävin viimeisen kehityskeskustelun. Lounaalla tapasin 100 000 reilua tekoa -kampanjan tiimoilta Sonja Vartialan. Iltapäivän aluksi vastailin Lapin Kansan toimittajalle mahdollisesta Lapin matkailuboikotista heikon susitilanteen ja salakaatojen seurauksena. Iltapäivällä Terike Haapoja kävi haastattelemassa minua Toisten puolue -hankkeeseen. Oli kiinnostavaa pohtia sitä, millaisia oikeuksia hiljaisilla äänillä (heillä) tulisi olla yhteiskunnassamme. Päivän päätteeksi olin eduskunnassa Jyrki Kasvin ja Johanna Karimäen tilaisuudessa puhumassa Nagoyan biodiversiteettikokouksen ja Cancúnin ilmastokokouksen tuloksista.

Keskiviikkona aamupäivällä valmistelin tulevan kampanjan viestejä, kävin läpi sähköposteja ja pyöräilin auringonpaisteessa Luonto-Liiton toimistolle. Lounaan jälkeen suunnittelimme Lapset Luontoon 2011 -hankketta sekä kävin hammaslääkärissä hammaskiven poistossa. Keskustelua siellä sun täällä aiheutti Lapin Kansan tekemä juttu: Luonto-Liitto syötti Lapin boikotti-idean maailmalle. Oma kirjoitukseni samasta aiheesta löytyy täältä: Lapin mahdollinen matkailuboikotti

Torstaina pyöräilin aamupakkasessa Keskon pääkonttorille Katajanokalle. Keskustelimme Keskon kestävän kehityksen palkintolautakunnan kokouksessa tulevan palkinnon kriteereistä ja käytännön asioista. Aamupäivän istuin Luonto-Liiton toimistolla ja lounaalla kävin Venlan kanssa Zucchinissa. Iltapäiväksi pyöräilin YLE:n isoon pajaan. Siellä kokoustimme tulevasta Kevätseurantahankkeesta. Illan istuin kotona valmistelemassa tulevia esityksiä ja kampanjoita.

Perjantaina kävin aamulla juoksemassa. Tällä kertaa vuorossa oli kokouksista vapaa ”toimistopäivä”. Eli istuin koko päivän Luonto-Liiton toimistolla käyden läpi viikon aikana kertyneitä sähköposteja, hoidellen henkilöstöasioita ja valmistellessa tulevia juttuja. Kerran viikossa olisi hyvä viettää kokousvapaa ja sähköpostivapaata päivää. Välillä se on vain kovin hankalaa. Alkuillasta kävin Helsingin Vihreiden tulevan vaalilehden haastateltavana ja illan päätteeksi siivosin.

Lauantaina vietimme Annukan kanssa lomapäivää. Nukuimme pitkään, kävimme kävelemässä ja keskustelimme tulevista jutuista sekä otimme relasti. Illalla olimme Lauran ja Unnan 60-vuotisjuhlissa. Illan kohokohta oli Kari Salmelainen ja Napakymppi!

Sunnuntaina kävimme Annukan kanssa aamulla juoksemassa. Päivä hujahti tulevan viikon esityksiä ja kirjoitushommia valmistellessa sekä blogia päivittäessä.

Viikon aikana kävin juoksemassa 4 kertaa (yhteensä 38 km) ja pyöräilin 68 km. Lisäksi tein pari kertaa lihaskuntoaharjoittelua ja venyttelin kerran. Työtunteja ja yhteiskunnallista vapaaehtoistyötä kertyi viikon aikana yhteensä 76,5 tuntia.

Viikon osalta olen kiitollinen fiksuista ihmisitä ja ja heidän tarjoamastaan avusta, hyvistä verkostoista ympärillä sekä saamastani myönteisestä palautteesta. Olen myös kiitollinen, että pääsin mukaan Toisten puolue -hankkeeseen ja siitä, että hampaiden huolto (hammaskiven poisto) sujui niin kivuttomasti sekä siitä, että ehdin rentoutua ja lomailla koko lauantain.

Viikon aikana olen oppinut vähähiilisen, hiilineutraalin ja hiilinegatiivisen käsitteistä, susi- ja aluepolitiikasta sekä kampanjatyöstä. Erityisesti olen oppinut erilaisista haastatteluista ja levon merkityksestä sekä siitä, kuinka sanoa myönteisesti ei.

Tulevan viikon aikana julkistetaan uusi kampanjani. Olen keskustelemassa Radio YleX:n Etusivu -ohjelmassa siitä, miksi talouden pitää kasvaa, käyn pokkaamassa keskiviikkona yhden palkinnon, osallistun MTV3: TalviAreena -keskusteluun sekä käyn pitämässä kuvaesityksen Coresma 11 -tapahtumassa.

Edellinen viikkopäiväkirja on luettavissa täältä: Viikkopäiväkirja 3

Yksi kommentti artikkeliin ”Viikkopäiväkirja 4 (24.-30.1.2011)”

  1. Päivitysilmoitus: Tammikuu lukuina

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami