Koulujen kasvisruokapäivä

Helsingin kouluissa on vihdoin siirrytty viikottaiseen kasvisruokapäivään. Helsingin Sanomissa vegaanikokki Simo Ruottinen piti ruokaa hyvänä.

Ongelmallisen kasvisruokapäivästä tekee tietysti se, mikäli sitä erikseen korostetaan ja sen myötä oppilaat jättävät ennakkoluulojen takia ruuan syömättä.

Olen kirjoitellut aiheesta aiemminkin, mutta tässä vielä kertauksena viisi hyvää syytä siirtyä viikottaiseen kasvisruokapäivään.

Viisi syytä sirtyä kasvisruokapäivän viettoon:

– Ympäristö: Kasvispohjainen ruoka on ympäristö- ja ilmastoystävällistä.
– Terveys: Suomalaiset syövät tällä hetkellä liian vähän kasviksia ja liikaa eläinrasvoja.
– Taloudellisuus: Kasvisruokaan siirtyminen on taloudellisesti kannattavaa.
– Eläimet: Kasvispohjainen ruokavalio edistää eläinten parempaa kohtelua.
– Monipuolisuus: Vaihtoehtoja pelkän sekaruokavalion sijaan pitää olla nykyistä enemmän.

Ihmiset ovat selvästi havahtuneet kasvisruuan myönteisiin puoliin. Helsingin Sanomien päivän kysymyksen mukaan 68 prosenttia (vastanneita 7821) pitää koulun kasvisruokapäivää hyvänä ideana.

Seuraavaksi kasvisruokapäivän voisi ottaa käyttöön kaikissa Suomen kunnissa ja tehdä siitä käytännön useampanakin päivänä viikossa. Koulujen lisäksi käytäntöä olisi hyvä levittää myös päiväkoteihin ja työpaikoille.

Yksi kommentti artikkeliin ”Koulujen kasvisruokapäivä”

  1. Hyvä kirjoitus! Lisäisin tähän vielä kasvatuksellisen näkökulman, mitä ehkä tuo monipuolisuus hiukan sivuaa: pienen lapsen äitinä ja kohtuullisen huonona kokkina olen tosi iloinen tästä siksi, että joku muukin taho tuo lapselle kasvikset lautaselle. Voisin kuvitella, että monessa muussakin perheessä on sama tilanne: urautunut ruoanlaittaja ei osaa tehdä hyvänmakuista kasvisruokaa vaikka haluaisi – kaupassa mieleen tulee vain nakkikeitto! 🙂 Olennaista olisi tietenkin se, että (kasvis)ruoka olisi hyvää, jolloin unohtuisi koko älytön vastakkainasettelu.

    Vastaa

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami