Hyvä johtaminen – Osa 15: Seitsemän tekniikkaa hyvään johtamiseen

Richard Wisemanin kirja Minuutissa muutokseen sopii hyvin kenelle tahansa johtajalle. Kirjassaan psykologi-professori pyrkii vastaamaan ystävänsä Sophien kysymykseen tekniikoista, joiden avulla ihmiset voivat parantaa elämäänsä minuutissa.

Kirjan lopussa esitetään kymmenen minuutin tekniikkaa. Ohessa näistä tekniikoista muokattuna seitsemän sellaista, jotka sopivat mielestäni hyvälle johtajalle.

Seitsemän tekniikkaa hyvään johtamiseen

1. Kehitä kiitollinen asenne. Kun luettelee asioita, joista on kiitollinen tai muistelee tapahtumia, jotka ovat sujuneet erityisen hyvin edellisellä viikolla, lisää se huomattavasti onnellisuutta ja auttaa asennoitumaan tulevaisuuteen optimistisemnin.

2. Hanki toimistoon ruukkukasveja. Kun työpaikalle hankitaan kasveja, luovat ideat ja ongelmaratkaisukyky paranee sekä stressi vähenee. Kasvit tuottavat myös hyvää mieltä.

3. Kosketa ihmistä kevyesti olkavarteen. Ihminen suostuu pyyntöösi todennäköisesti paremmin jos kosketat häntä samalla kevyesti olkavarteen. Kosketus mielletään merkiksi korkeammasta statuksesta.

4. Kirjoita ihmissuhteista. Kirjoita viikottain muistiin syvimpiä ajatuksia ja tunteita läheisistä ihmisistä tai kollegoista. Tämän seurauksena käytät positiivisempaa kieltä puhuessasi heille.

5. Älä kehu työntekijöiden taitoja vaan ponnistelua. Näin voit rohkaista ihmistä yrittämään ja välttämään epäonnistumisen pelon.

6. Visualisoi itsesi tekemässä eikä saavuttamassa. Näin onnistut todennäköisemmin kuin silloin, jos vain haaveilet unelmien toteuttamisesta. Tehokkainta on visualisoida itsensä sellaisena kuin toiset sinut näkevät.

7. Ajattele itsesi jälkeenjäävien näkökulmasta. Kuvittele ystävääsi, joka pitää sinulle puheen hautajaisissasi ja muistelee sinun henkilökohtaista elämääsi. Näin tunnistat paremmin pitkän tähtäimen päämäärät ja sen missä vaiheessa niiden toteutuminen on.

Kirjoitussarjan edelliset osat luettavissa täältä:
– Osa 1: Tavoitteet
– Osa 2: Palautteen antaminen
– Osa 3: Viisi vinkkiä sähköpostin käyttöön
– Osa 4: Ajanhallinnasta itsensä johtamiseen
– Osa 5: Priorisointi ja delegointi
– Osa 6: Vinkkejä työpaikkahaastatteluun
– Osa 7: Miksi kannattaa epäonnistua
– Osa 8: Rikastava vuorovaikutus
– Osa 9: Motivaatio
– Osa 10: Sovitussa aikataulussa pysyminen
– Osa 11: Ihmisten johtaminen
– Osa 12: Kuinka onnistua?
– Osa 13: Hanki kuusi tuntia lisää aikaa jokaiseen päivään
– Osa 14: Päätöksenteko

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami