Viikkopäiväkirja 47 (22.-28.11.2010)

Maanantaina kävin aamulla juoksemassa, valmistelin kirjoitusta verkkovaikuttamisesta ja kävin läpi sähköposteja. Aamupäivän istuin Pelastaa lapset -yhdistyksen järjestämässä seminaarissa Tiukulassa. Iltapäivällä olin vetämässä Luonto-Liiton toimistokokousta, jossa käytiin läpi mm. viikonlopun valtuuston kokouksen päätöksiä. Samalla käynnistettiin myös Älä osta mitään -päivän viikko: Mainoskupla-vastamainosnäyttely huipentuu Älä osta mitään -päivään. Lisäksi kävin läpi kerhokummi-hankkeen hakemusta ja lueskelin sähköposteja. Illalla ystäväni Reetta tuli kyläilemään Käpylään. Sunnuntaina Helsingin Sanomissa julkaistu juttu asunnonetsinnästämme löytyy täältä: A-luokan kotia ei löytynyt.

Tiistaina kävin aamulla juoksemassa ja aamupalalla Kansalaisfoorumin tilaisuudessa, jossa keskusteltiin ihmisten johtamisesta. Päivällä olin mukana Mainoskupla-näyttelyn avajaisissa Akkuna-galleriassa ja tapasin Tom Henrikssonia kirjahankkeeseen liittyen. Iltapäivän istuin Nuorisoasiankeskuksessa Focus-ryhmän kokouksessa puhumassa nuorten vaikuttamisjärjestelmästä. Päivän kiinnostavin kirjoitus oli Niklas Toivakaisen teksti Mainonnan seitsemän syntiä. Lisäksi luin innostuneena uutta Imagea (11/2010), jossa oli Annukan pitkä haastattelu degrowth-taloudesta. Tiiseri alkoi lupaavasti: ”Tästä syksystä piti tulla ihan mukava, kunnes Annukka Berg sanoi sanan degrowth.”

Päivän aikana julkaistiin myös kaksi kiinnostavaa tiedotetta:
Suomi sijoittuu ilmastopolitiikan vertailussa häntäpäähän
Fossiilisten polttoaineiden tuista luovuttava Suomessakin

Keskivikkona kävin aamulla juoksemassa ja hyppäsin Tampereelle menvään junaan. Lumimyräkästä huolimatta juna oli vain 15 minuuttia myöhässä ja ehdin hyvin lounaalle ennen Tamyn kehy- ja ympäristöviikon pääseminaaria ”Talouskasvu – hyvinvoinnin elinehto?”, jossa olin alustamassa ja paneelikeskustelemassa degrowth-aiheesta. Illalla katsoimme Annukan kanssa elokuvan Dogen zenistä.

Torstaina tein aamupäivän hommia kotona ja kävin läpi Maabrändivaltuuskunnan raporttia. Samalla kirjoittelin oman unelmieni Suomibrändin, jonka elementit muodostuvat kolmesta unelmasta:

1. Ekologisesti kestävä, oikeudenmukainen ja hiilineutraali Suomi
2. Eläinten hyvinvointia kunnioittava ja luomukasvisruokaa edistävä Suomi
3. Avoimuuden, kansalaisvaikuttamisen ja suoran demokratian Suomi

Iltapäivällä vastailin Raision sidosryhmähaastatteluun ruoka-alan tulevaisuusnäkymistä ja illan olin johtamassa puhetta Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin hallituksen kokouksessa, jossa kävimme läpi mm. tulevan viikonlopun Suomen luonnonsuojeluliiton syyskokouksen asioita.

Perjantaina kävin aamulla juoksemassa. Luonto-Liiton toimistolla kävimme läpi piirivastaavan toimenkuvaa ja haastattelin mahdollista työharjoittelijaa. Aamulla julkaistiin myös Mainoskupla-kilpailun voittajat: Voittoisat vastamainokset pureutuvat ansiokkaasti viherpesuun. Älä osta mitään -päivän johdosta toin kotoa eväät, jotta ei tarvinnut ostaa lounasta. Iltapäivällä valmistelin Luonto-Liiton hallituksen esityslistaa. Lisäksi laitoimme tiedotteen ilvesten tappoluvista: Luonto-Liitto tuomitsee maa- ja metsätalousministeriön myöntämät ilvesluvat. Alkuillasta olin vielä Mainoskupla-kilpailun palkintojenjakotilaisuudessa Akkuna-galleriassa. Illan päätteeksi pyöräilin kotiin, siivosin ja vaihdoin Annukan pyörään talvirenkaat. Itse ajattelin vielä ajella kesäkumeilla.

Launtaina kävin aamulla juoksemassa ja hyppäsin Kuopioon menevään junaan. Junassa kävin läpi kirjahankkeen tekstejä. Lisäksi kävimme läpi Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin valtuutettujen kanssa viikonlopun kokousohjelmaa. Iltapäivän istuinkin sitten Suomen luonnonsuojeluliiton valtuuston syyskokouksessa. Hotelli Cumuluksen kokoushuoneen ilma oli käsittämättömän tunkkainen, aulassa haisi tupakka ja vegaaniruokaa ei etukäteisilmoituksesta huolimatta ollut tarjolla. Kaikesta huolimatta kokous sujui todella hyvässä hengessä. On mahtavaa tavata luonnonsuojeluaktiiveja eri puolilta Suomea!

Sunnuntaina kävin aamulla juoksemassa Puijon ja Saaristolaiskadun maisemissa Kuopiossa. Aamupalan jälkeen Suomen luonnonsuojeluliiton valtuuston syyskokous jatkuin. Aamupäivällä hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2011 sekä vaali- ja hallitusohjelmatavoitteet. Valtuuston varapuheenjohtajaksi valittiin äänestyksen jälkeen Riitta Lunti. Hallituksen jäseniksi vuosille 2011-2012 valitttin: Pertti Sundqvist, HK Hellsten, Vesa Luhta ja Laura Manninen sekä vuodelle 2011 Tarja Heikkonen. Paljon onnea ja tsemppiä tulevaan luonnonsuojelutyöhön! Puheenjohtajana jatkaa tietysti Risto Sulkava. Tiedote kokouksen henkilövalinnoista löytyy täältä: Luonnonsuojeluliitto korostaa ensi vuonna luonnon hiilivarastojen suojelua ja julkilausuma täältä: Soiden tuhoaminen ja jokien lisävaljastaminen eivät ole kestävää luonnonvarataloutta.

Viikon aikana kävin juoksemassa 6 kertaa  (yhteensä 63 km) ja pyöräilin 52 km sekä tein kerran lihaskuntaharjoittelua. Työtunteja ja yhteiskunnallista vapaaehtoistyötä kertyi viikon aikana yhteensä 80,5 tuntia.

Viikon osalta olen kiitollinen Luonto-Liiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton hyvästä meiningistä ja kivoista työkavereista. Olen erityisen kiitollinen niistä aivan loistavista esimiehistä, joita minulla on työurani aikana ollut vaikka kuinka paljon. Lisäksi olen kiitollinen tulevista uusista haasteista ja Annukasta.

Viikon aikana olen oppinut miten asioita kannattaisi viestiä henkilöstölle paremmin. Olen myös oppinut paljon delegoimista ja Dogen zenistä. Kaikkein parhainta on se, että olen oppinut näkemään ihmisissä entistä enemmän niiden parhaita puolia. Lisäksi olen oppinut aika paljon talous- ja degrowth-keskustelusta sekä lobbauksesta.

Tulevan viikon aikana olen keskustelemassa Vastuullisuutta lihaketjussa -seminaarissa, käyn Säätytalolla kuuntelemassa asiaa eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta ja ympäristöministeriössä kansainvälisistä ympäristökokouksista sekä istun kestävän kehityksen toimikunnan kokouksessa keskustelemassa aiheesta: Kestävä tuotanto ja kulutus – tavoitteena vähähiilinen ja resurssitehokas yhteiskunta. Perjantaina vietämme Luonto-Liiton työntekijöiden ansaittua pikkujoulua!

Edellisen viikko on luettavissa täältä: Viikkopäiväkirja 46.

Yksi kommentti artikkeliin ”Viikkopäiväkirja 47 (22.-28.11.2010)”

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami