Sauna 2010 päättäjäkurssi osallistumisesta ja vaikuttamisesta

Istuin pari päivää luovasti, rennosti ja tehokkaasti Demos Helsingin ja Ajatuspaja e2:n Sauna 2010 -päättäjäkurssilla osallistumisesta ja vaikuttamisesta. Päivien aikana mietimme erilaisten esimerkkien kautta millaista olisi hyvä osallistuminen ja vaikuttaminen vuonna 2025.

Aihealuetta lähestyttiin järjestötoiminnan kehittämisen, heikommassa asemassa olevien, lasten ja nuorten, yhdyskuntasuunnittelun ja lähiympäristössä osallistumisen sekä vapaiden yhteisöjen ja verkkovaikuttamisen kautta.

Päivien aluksi opimme, että jatkossa pitäisi puhua hyvinvointiyhteiskunnan sijaan ehkä enemmän hyvinvoivien ihmisten yhteiskunnasta. Onko pistämäisyys ja hetkellisyys osallistumisessa niin merkittäviä yhteiskunnallisia ongelmia, kuin mitä se näyttää olevan vakiintuneille järjestöille? Ihmisiä vetää kuitenkin mukaan mahdollisuus muokata asioita. Hyvät asiat syntyvät usein kokeiluista. Ratkaisevaa on tunne omasta pärjäämisestä ja tarpeellisuudesta eli pystyvyyden tunteesta.

Ohessa omasta mielestäni päivien kuusi parhainta yksittäistä ideaa tai ajatusta

1. Laaditaan wiki-pohjainen varjohallitusohjelma
2. Luodaan ihmisten ja yhteisöjen resurssi- ja aikapankki (vrt. Stadin aikapankki)
3. Perustetaan virtuaalinen kunta, joka ei ole sidottu paikkaan. Tulevaisuudessa oman kunnan voi valita/kilpailuttaa kuten sähkösopimuksen asuinpaikasta riippumatta.
4. Yhdistysten kokouksia ei ole, koska asiat käsitellään ja päätetään reaaliaikaisesti esimerkiksi oneclickorgs.com -kaltaisten sovellusten kautta
5. Kuntiin ja valtionhallintoon otetaan käyttöön osallistuva budjetointi
6. Kaikki julkisin varoin tuotettu data avataan kaikkien ihmisten käyttöön – jokainen voi samalla katsoa verkosta niin naapurin hiilijalanjäljen kuin omat vero-, terveys- ja palkkatiedot sekä tarkistaa mihin elvytysrahat on suunnattu ja mallintaa valtiontaloitta VTT:n ja VM:n skenaariotyökaluilla.

Suurkiitos Demos Helsingin ja Ajatuspaja e2:n järjestäjille!

This entry was posted in Aktivismi, Toiminta, Yhteiskunta and tagged , , , , , , , . Bookmark the permalink. Post a comment or leave a trackback: Trackback URL.

3 Trackbacks

  1. By Viikkopäiväkirja 35 (30.8.-5.9.2010) on September 5, 2010 at 20:01

    [...] e2:n Sauna 2010 päättäjäkurssilla osallistumisesta ja vaikuttamisesta. Kirjoittelin sessioista tänne. Luovan, rennon ja tehokkaan päivien lomassa ehdin tehdä muutamia kirjoitustöitä sekä hoidella [...]

  2. [...] ainakin Iikka Lovio, Sami Majaniemi, Mikko Rissanen ja allekirjoittanut (kenetköhän unohdin :/). Leo Stranius, jolta lainasin viereisen kuvan kiteytti Sauna -kurssin antia blogissaan 1.9.2010. Nyt kurssin tuloksia on kasattu julkaisuksi, jonka julkistamistilaisuus on ensi torstaina [...]

  3. By Yhden klikkauksen yhdistys | Mahdollista on November 24, 2010 at 11:07

    [...] kehittäjä Charles Armstrong oli vieraana Sauna 2010 päättäjäkurssilla ja valotti ajattelukulkua muun muassa sillä, että oneclickorgsin avulla vakiintunut [...]

Post a Comment

Your email is never published nor shared. Required fields are marked *

*
*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>