Vapaaehtoistyö vai palkkatyö?

Osallistuin perjantaina (14.5.) eläinoikeusleirillä paneelikeskusteluun aiheesta ”palkka-aktivismi vs. vapaaehtoistyö”.

Oikeutta Eläimille on ollut loistava esimerkki siitä, kuinka ilman rahaa ja työntekijäresursseja on onnistuttu toteuttamaan todella ammattimaisia, inspiroivia ja vaikuttavia kampanjoita. Samalla toiminta on tasoittanut tietä ”ammattimaisemmille” eläinsuojelujärjestöille tehdä omaa kampanja- ja vaikuttamistyötään.

Yhteiskunnallisten liikkeiden voima onkin usein siinä, että ihmiset ovat pyyteettömästi sitoutuneet toiminnan tavoitteisiin. Mikäli rahaa kuitenkin on, kannattaa se käyttää mielestäni seuraavasti:

1. Vapaaehtoisten kulujen (matkakulut ym.) korvaamiseen
2. Henkilöstöresurssien hankkimiseen
3. Kampanjamateriaalien tuottamiseen

Yksilön näkökulmasta on tietysti aina parempi, jos voi tehdä työtä, jolla on tarkoitus. Juuri työskentely järjestössä tai jossain yhteiskunnallisessa liikkeessä on usein tätä. Valitettavan harvoilla on tähän mahdollisuus ja perustoimeentulo on hankittava silloin jostain muualta.

Itse olen onnekas kun voin tehdä juuri sitä, minkä koen kaikkein tärkeimmäksi. Luonto-Liiton pääsihteerin tehtävässä itselläni yhdistyy monia itseäni motivoivia asioita: työskentely ympäristöliikkeessä, työskentely nuorten kanssa sekä työskentely johtamis- ja esimistehtävissä.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami