Mihin tarpeettomaksi käynyt tavara?

Kävin läpi kaappeja ja kellarin. Pyyhin pölyt kirjahyllystä. Vaikka inhoan ostamista ja uuden tavaran hankkimista, on vuosien varrella kertynyt iso määrä erilaisia ylimääräiseksi jääneita asioita. Herääkin kysymys, mihin tuon kaiken osittain käyttökelpoisen tavaran voisi laittaa.

Asunnostamme löysin ylimääräiset VHS-videot (antennijohto rikki), CD-soittimen, C-kasetteja ja muuta elektroniikkaa kuten pari kämmentietokonetta ja korvalappustereot. Aina ylimääräiset asiat eivät ole välttämättä edes kovin suuria. Kappalemäärät kuitenkin paljastavat enemmän. Työpöydän laatikosta löytyi 11 lyijykynää, 14 kuulakärkikynää, 4 alleviivauskynää, 2 viivotinta sekä 5 isoa klemmaria. Kaikki ylimääräisiä. Eteisen kaapista taas löytyi 8 heijastinta. Enemmän tai vähemmän rikkinäisiä polkupyörän mittareitakin oli siellä pari kappaletta.

Isoin ongelma on kuitenkin paperi. Toki valtavat määrät paperia, raportteja ja kirjoja toimivat käsikirjaston lisäksi hyvänä urbaanina hiilinieluna. Silti jäin pohtimaan, kannattaako esim. paperit Maan ystävien pj-kuvioista vuosilta 2003-2004 tai SLL-paperit vuosilta 2006-2007 pitää tallessa. Entä mitä tehdä opiskelupapereille? Kaikki on toki hyvin arkistoitu. Menisi kuitenkin päiväkausia aikaa käydä kaikki läpi ja arvioida skannauksen tai säästämisen tarve.

Kellarin monia pahvilaatikoita en viitsinyt edes avata. Sieltä löytyi kuitenkin mm. televisio, stereot, korilipasto, työtuoli, cd-levyjen teline, seinään kiinnitettävä kuivausteline, vinyylilevyjä, laukkuja/reppuja, t-paitoja, polkupyörän takavanne, sarjakuvia, kirjoja, tyhjiä mappeja, kukkaruukkuja, mattoja ja vaikka mitä.

Keskustelua aiheesta käytiin päivän mittaan Facebook-profiilissani. Hyvä olisi tietysti ennaltaehkäistä erilaisen materiaalin kertyminen. Parhaiten tämä onnistunee minimoimalla säilytystila sekä muuttamalla tarpeeksi usein, mieluiten vielä aina pienempään asuntoon.

Päivän päätteeksi kävin juoksemassa. Tarkoituksena oli juosta rauhallinen palautteleva lenkki edellisen päivän 116,53 km pyöräilyn jälkeen. Juoksu kulki kuitenkin rennosti ja 10 km meni aikaan 48:00 viimeisen kilometrin mennessä tasan neljään minuuttiin.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami