16.12.2008 Luonnonvarastrategiaa kestävän kehityksen toimikunnassa

Tiistaina osallistuin kestävän kehityksen toimikunnan kokoukseen. Tällä kertaa teemana oli kansallinen luonnonvarastratregia. Maa- ja metsätalousministeri Sikka-Liisa Anttila painotti omassa puheessaan, että ekologiset ja sosiaaliset näkökulmat ovat tulleet vahvasti mukaan perinteiseen maa- ja metsätalouteen. Bioenergian lisääminen tarjoaa maaseudulle uusia mahdollisuuksia. Lisäksi Anttila muistutti parikin kertaa siitä, että metsästys on hieno ja upea harrastus.

Itse toivoin omassa puheenvuorossani, että Luonnonvarastrategiassa määriteltäisiin turpeen energiakäytölle selkeä exit-strategia sekä painotin sitä, että ilmastoystävällisen kasvisruuan edistämiselle pitää löytyä kunnollisia ohjauskeinoja.

Lisäksi ihmettelin, että Kansallisen luonnonvarastrategian strategiaryhmässä 34 jäsenestä on 9 elinkeinoelämän tai yritysmaailman edustajaa, 6 tutkimuslaitoksen edustajaa, 5 ministeriöiden edustajaa sekä 4 metsä- ja maatalouden etujärjestön edustajaa. Mukaan on mahtunut vain yksi kansalaisjärjestöjen edustaja (SLL:n toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen). Ympäristöministeri Lehtomäki totesi tähän, että eikös laatu korvaa määrän.

Kokouksessa oli kirjailija Eeva Kilven ansiosta kasvisruokatarjoilu ja pulloveden sijaan tarjolla hanavettä. Ensimmäistä kertaa myös vegaanille oli jotain tarjolla. Edistystä tapahtuu myös hallinnon suunnalla! Kiitos Eeva.

Päivän mittaan annoin haastattelun Suomen Elintarviketyöläisten Liiton Elintae -lehteen suomalaisen ruuan tulevaisuudesta sekä MTV3-uutisiin EU:n ilmasto- ja energiapaketin joustomekanismeista. Lisäksi kävin puhumassa YK-liiton tilaisuudessa ilmastonmuutoksesta. Illalla johdin vielä puhetta Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin hallituksen kokouksessa.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami