Kontallaan 1.12. ilmastomuutoksen uhrien puolesta

KONTALLAAN
poliittinen katuperformanssi
ILMASTONMUUTOKSEN UHRIEN PUOLESTA

”Näyttää siltä, että ensimmäisen ja kolmannen maailman ero kulkee yhä enemmän sen vastakkainasettelun mukaisesti, joka erottaa sen, että elää pitkän ja tyydyttävän elämän täynnä materiaalista ja kulttuurista rikkautta, siitä, että omistaa elämänsä jollekin transsendentaaliselle Syylle”, kirjoittaa slovakialainen psykoanalyytikko Slavoj Zizek. Se, että kolmannen maailman kansalaisen on valmis uhraamaan henkensä Syyn puolesta, on ensimmäisen maailman kansalaiselle pahasti häiriintynyt asenne.

Onko mitään Syytä, jonka puolesta olisimme valmiit uhraamaan henkemme?

Ei. Me emme ainakaan tekisi niin. Olisimmeko valmiit edes konttaamaan?

Todellisuuden tutkimuskeskuksen spektaakkelityöryhmä konttaa Helsingin kaduilla sellaisten ihmisten ja ihmisryhmien puolesta, joiden edestä työryhmän jäsenet ovat valmiit laskeutumaan polvilleen. Konttaamisessa ei ole ironiaa. Se on vapaaehtoinen mielenilmaisu, poliittinen performanssi, johon katsomisen lisäksi saa halutessaan osallistua.

Todellisuuden tutkimuskeskus on esitystaiteen ammattilaisten talli, jonka ydinajatus on vallitsevan todellisuuskäsityksen kyseenalaistaminen. Pyrimme konkretisoimaan kysymystä ”Mitä todellisuus on?” etsimällä uusia ja luovia tapoja tehdä esityksiä. Kontallaan on osa Todellisuuden tutkimuskeskuksen tämän vuoden teemaa, joka tutkii, miten esittää yhteiskunnallista aihetta. Se kuuluu 1.11.–2.12.2007 järjestettävän Suuren Orkkufestivaalin ohjelmistoon. Festivaali on kliimaksi sille, mitä politiikan, yhteiskunnan ja esityksen suhteesta on vuoden aikana opittu ja mitä on saatu aikaan. Lisätietoja: www.todellisuus.fi

Ennusteiden mukaan ilmastonmuutoksesta johtuva Grönlannin jäätikön täydellinen sulaminen nostaisi merenpintaa 7 metriä nykyistä korkeammalle. Etelämantereen jäätikköön on sitoutunut niin valtava vesimäärä, että sen täydellinen sulaminen nostaisi merenpintaa jopa noin 60 metrillä. http://www.fmi.fi/kysymyksia/index_11.html#4 Onko Helsinki enää tulevaisuudessa elinkelpoinen kaupunki? Olemme ehtineet tehdä pahaa jälkeä elinympäristöllemme ja sen käsittämätön tuhoaminen näyttää vain jatkuvan. Todellisuuden tutkimuskeskuksen spektaakkeliryhmän vuoden viimeinen konttaus on ilmastonmuutoksen nykyisten ja tulevien uhrien puolesta.

Konttaaminen ilmastonmuutoksen uhrien puolesta la 1.12.
Kokoontuminen: Kampin Metroasema klo 11.30
Lähtö: Kampin Metroasema klo 12.00
Reitti: Salomonkatu-Mannerheimintie-Postikatu-Kaivokatu.
Päätös: Rautatientori
Esitystä tukevat: Luonto-Liitto, Maan ystävät ja Suomen luonnonsuojeluliitto.

TERVETULOA SEURAAMAAN JA/TAI KONTTAAMAAN!

Huom. varaudu polvisuojuksin.
Tiedustelut:
Jussi Johnsson jussijohnsson@gmail.com gsm: 040 583 2555
Leo Stranius leo.stranius@sll.fi gsm: 040 754 7371

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami