Tiistai 13.2.2007

Saimme maanantaina lähetetty suurimman osan H-kutsuista sen lisäksi, että kävimme juoksemassa tutun 10 kilometrin lenkin. Valitettavasti jouduin työkiireiden takia jättämään Luonnonsuojelijalehden toimitusneuvoston kokouksen väliin.

Tiistai aamuna suuntasin Tampereelle jatko-opintoseminaariin. Käsittelyvuorossa oli Jere Niemisen tutkimussuunnitelma hirven yhteiskunnallisesta läsnäolosta. Kiinnostavaa! Session päätteeksi olin sopinut tapamisen tutkimusohjaajani ympäristöpolitiikan professori Yrjö Hailan kanssa. Kävimme hiukan läpi tutkimuskysymyksiäni ja muutamia käytännön asioita. Lisäksi sovimme, että tulen esittelemään tutkimustani sateenvarjoseminaariin huhtikuun lopussa. Jatkossa olisi ehkä syytä alkaa pitämään erillistä tutkimuspäiväkirjaa – eli tutkimusblogia.

Junamatkalla tein valmiiksi perjantaita varten esityksen YHTYMÄ:n seminaariin. Samalla tuli mietittyä hiukan omia tutkimuskysymyksiä. Illan päätteeksi kävimme, jälleen kerran, Annukan kanssa läpi H-hommaan liittyviä käytännön säätöjä. Monet ovat jo ehtineet ilmottautua juhliin. Kivaa!

Päivän menovinkki: Lumiukot osoittavat mieltään ilmastonmuutosta vastaan 20.2. Lisätietoja osoitteessa: http://www.maanystavat.fi/lumiukot.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami