Viikonloppu 12.-14.1.2007

Perjantai iltana pidimme Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin (http://www.sll.fi/uusimaa) työtalousvaliokunnan kokouksen. Asialistalla oli tulevan hallituksen kokouksen esityslista sekä siihen liittyvät asiat kuten tuleva ylimääräinen yhdistyksen kokous, vuoden 2007 hallituksen järjestäytyminen sekä eri työryhmien ja niiden vastuuhenkilöiden nimeäminen. Kokous sujui pikavauhtia, joten ehdin vielä kotiin siivoamaan. Saunomaan emme kuitenkaan tällä kertaa ehtineet.

Lauantaina kävimme Annukan kanssa kaupungilla hankkimassa itsellemme vaatetusta H-projektia varten. Lisäksi piipahdimme ruohonjuuressa hakemassa evästä illan teekutsuja varten. Hakaniemen kauppahallin edustalla seinää vasten nojaili huonossa kunnossa oleva mies, jolla vuoti silmäkulmasta verta. Jäimme hiukan kyselemään vointia ja ihmettelemään, pitäisikö soitella apua tai yrittää viedä miestä johonkin lepäämään (ei kuitenkaan putkaan!). Oli tyrmistyttävä huomata, kuinka kauppahallin vahtimestari suhtautui asiaan. Kiroillen hän häipyi paikalta. Kauppiaskin vain vähätteli avun tarvetta todeten, että pyöriihän noita tässä joka päivä ja aina ne jotenkin selviävät. Kuinka jotku voivat olla niin välinpitämättömiä!

Annukan vanhemmat kävivät päivällä pikavisiitillä. Illalla saimme nauttia ystäviemme seurasta. Olimme pyytäneet vähän toistakymmentä kaveria teekutsuille keskustelemaan ja ideoimaan H-projektia. Ilta sujui erinomaisen mukavasti. Saimme paljon uusia vinkkejä ja ajatuksia. Kiitos kaikille ihanille ystäville. Oli mukavaa.

Sunnuntai aamuna kävimme Annukan kanssa juoksemassa normaalin 10 km lenkin. Loskakelin ja liukkaiden teiden takia onnistuimme kuluttamaan aikaa matkaan kaiken kaikkiaan tunnin, kaksi minuuttia ja kaksikymmentä sekuntia.

Päivän mittaan kirjoittelin Suomen Kuvalehteen ydinvoimaa koskevan mielipidekirjoituksen. Aiemmin viikolla EK ja SAK ottivat voimakkaasti kantaa kuudennen ydinvoimalan puolesta, jota kirjoituksessa kritisoin. Myös Maan ystävien jäsärin päätoimittaja Annika Kettunen oli laittanut viestiä ja ehdottanut kansainvälisten asioiden palstan perustamista jäsäriin (hyvä idea!) sekä jonkinlaista juttua gradustani. Kirjoittelin myös Peltokosken ja Konttisen suunnitteilla olevaan uuteen liike-kirjaan luonnoksen tulevan artikkelini aiheista. Teemana on tällä kertaa liikkeiden organisoituminen. Tulevana viikkona alkaa muutenkin jatko-opintoihin liittyvä jokaviikkoinen seminaari-istunto. Olen ehtinyt orientoitua tähän harmillisen vähän.

Lauri Myllyvirran reissukuulumisiin ja matkakuviin Indoneesiasta voi tutustua kätevästi hienoilla sivuilla osoitteessa: http://rale.laatikko.org/lauri/. Suosittelen!

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami