Tiistai 30.1.2007

Tänään oli kylmä pyöräillä.

Ultrakiire. Huomiseksi pitäisi kirjoittaa valmiiksi artikkeli-idea (synopsi) Esa Konttisen ja Jukka Peltokosken virittelemään kansalaisliikehdintää käsittelevään toimitettuun teokseen. Torstain ja Perjantain olen Haagissa arvioimassa Hollannin kestävän kehityksen prosessia osana kansainvälistä vertaisarviointiprojektia. Ennen matkaa on vielä metri materiaalia lukematta.

Samalla pitäisi viimeistellä puhe ja esitys kestävän kehityksen toimikunnan ensi viikon kokoukseen. Olen myös luvannut tehdä Ympäristö-lehteen vieraskynä artikkelin gradustani. Lisäksi pitäisi kirjoittaa Eurooppalaisen Suomen tulevan julkaisuun (työnimi: 50 vuotta integraatiota – debatteja Euroopan suunnasta) EU:n ilmasto- ja energiapolitiikkaa käsittelevä artikkeli. Tähän päälle menin innoissani tänään sopimaan, että kirjoitan vielä Suomen luonnonsuojeluliiton ja suomalaisen luonnonsuojelun historiaa käsittelevään kirjaan artikkelin tämän päivän ympäristöliikkeestä.

Jatko-opintoja ja väitöskirjasuunnitelmaakin pitäisi edistää. Meillä on tutkijakoulun seminaari helmikuun puolessa välissä. Siellä pitäisi olla jotain esitettävää. Samalla auki on muutama kiinnostava rahoitushaku, joita ehkä kannattaisi ehtiä hakemaan. Helmikuusta tulee mielenkiintoinen ja hauska!

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami