Maanantai 6.3.

Olen koko päivän Brysselissä seminaarissa: Does the Lisbon Process Produce Sustainable Development? Tapahtuman ovat järjestäneet European Environmental Bureau (EEB), European Trade Union Confederation (ETUC) ja Platform of Social NGOs (Social Platform). Tapahtuman pääpuhunana on komission puheenjohtaja Barroso.

On mielenkiintoista huomata, kuinka tiivistä yhteistyötä, esimerkiksi yhteisiä lausuntoja, ammattiyhdistykset, sosiaalialan järjestöt ja ympäristöjärjestöt EU:n tasolla tekevät. Suomessa vastaavaan yhteistyöhön esimerksi SAK:n, Suomen luonnonsuojeluliiton ja Mannerheimin lastensuojeluliiton välillä on vielä pitkä matka. Harmi. On selvää, että EU:n tasolla ympäristö-, ammatti- ja sosiaalialan järjestöt ovat liittoutuneet kaiken ylikävelevää talous- ja kilpailukykypolitiikkaa vastaan. Samaa yhteiseen hiileen puhaltamista tarvittaisiin myös Suomessa.

Yritän puhaltaa myös Maan ystävien kansainvälisten asioiden työryhmään potkua. Toimin työryhmän puheenjohtajana, mutta toistaiseksi työskentelymme on ollut epäsäännöllista tai sitä ei ole ollut ollenkaan. Kansainvälisen agendan kokouskalenteri näyttää kuitenkin tiiviiltä. Huhtikuussa Euroopan Maan ystävien kampanjatapaaminen, kesäkuussa vuosikokous Virossa ja syys-lokakuusssa Kansainvälisten Maan ystävien vuosikokous Nigeriassa. Tämän lisäksi eri kampanjoiden tapaamisia on vaikka kuinka paljon.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami